"Hm — mutta mitä merkillistä siinä on?"
"Ei muuta kuin etten voi ollenkaan kuvitella, kuinka sinä tulet käyttäytymään, kun täti ja serkkuni ja Eksköld tulevat."
Hart nauroi. "Olenpa minä mahtanut olla koko barbaari täällä
Haapasaaressa, koska sinua pelottaa."
"Pelottaa! Sanoinko niin muka? Ei, mutta — niin, en minä nyt osaa selittää mitä tarkoitan. Ei puhuta siitäkään sen enempää."
Molemmat läksivät astumaan kotiin päin. Omituinen levottomuus oli tarttunut heihin, eikä tahtonut haihtua.
"Anna, pysyyhän meidän välimme aina samana?" kysyi äkkiä Hart.
"En voi ajatella, että se muuttuisi", vastasi Anna, mutta sittenkin pelko alkoi hiipiä hänen sydämeensä. Miksi? Sitä hän ei ymmärtänyt.
He palasivat kotiin ja Hart auttoi Annaa asettamaan huoneita kuntoon vieraita varten.
Professori käyskenteli tyytyväisenä ympäri katsellen heidän puuhiaan.
"Oletko huomannut, Hart, kuinka äidilliseksi Anna on käynyt täällä maalla? Hän puuhaa kuin taitavin emäntä?" virkkoi ukko.