"Ei Annalla koskaan ole ollut taipumusta sellaiseen — valitettavasti", huokasi täti.
Eksköld nousi äkkiä ylös hermostuneesti. Huh, kuinka häntä inhotti tuo kaikki! Mitä hänellä oli tekemistä noiden ihmisten ja heidän sokerileivostensa kanssa!
Lyhyesti anteeksi pyytäen hän poistui professorin luo laboratorioon.
Anna tuli samassa alas verannalle. Hänen silmissään loisti melkein kuumeentapainen vilkkaus ja posket punottivat. Heti hän oli valmis yhtymään huviretkituumaan. Oh, ei tarvinnut kenenkään hänen tähtensä tulla alakuloiseksi.
Päätettiin että lähdettäisi kello 6 iltapäivällä Haapasaaresta
Hanhisaareen ja sitten saatettaisi Vilma Aarnio kotiin Koivuniemeen.
Elsa läksi sokerileivospuuhiinsa ja Hart poistui professorin ja Eksköldin luo laboratorioon. Anna jäi rouva Huovisen ja Vilma Aarnion kanssa verannalle.
Omituista kyllä Annaa ei enää ollenkaan naurattanut, kun hän muisti tädin otaksumisen, että Vilmasta kerran tulisi rouva Hart. Ei, ei naurattanut.
Hän katsoi kuin tutkien Vilmaa. Kuka se oli tuo, joka uhkasi viedä hänen ainoan onnensa? Ja millainen hän oli? Hän oli ylioppilas. Se ei todistanut mitään. Sanottiin että hän oli kirjailija. Se ei myöskään todistanut mitään. Meidän maassa saattoi kuka tahansa tulla ylioppilaaksi. Meidän maassa saattoi kuka tahansa tulla kirjailijaksi. Mutta sievä hän oli, pehmeä ja sievä. Mutta ei se yksin voinut Olli Hartia viehättää — —
Vilma Aarnio keskeytti Annan ajatukset alkamalla hätäisesti kertoa jotain. Hän ei pitänyt Annan levottomasta, tutkivasta katseesta.
Rouva Huovinen ei pitänyt tuollaisesta lavertelemisesta, mutta hän ajatteli itsekseen että tyttö raukka vain sillä koetti peittää suruaan, kun Anna oli tullut hänen onnensa tielle.