Ja sitten hän sekaantui vallan ja kyyneleet alkoivat vieriä pitkin pyöreitä, punoittavia poskia.
Muuta ei tarvittu Annan tyynnyttämiseksi täydellisesti. Hän oli taas entinen arvokas, rauhallinen Anna Hemmer, kun hän otti hiljaa Vilmaa kädestä koettaen häntä tyynnyttää:
"Lapsi raukka — rauhoittukaa toki — eihän tuo ollut niin vaarallista. Täti on vanha ja hänellä on oma käsityksensä tavoista — — tyyntykää nyt, lapsi kulta, etteivät muut huomaa tätä pientä ikävää kohtausta."
Ja Vilma rauhoittui täydellisesti. Tietysti se ei ollut vaarallista, koska neiti Hemmer niin sanoi. Eihän se tietysti ollut mitään, koko asia. Ja ei suinkaan täti liene mitään tarkoittanutkaan.
Ja hän hymyili kiitollisesti kesken kyyneleitään Annalle, joka ystävällisesti taputti häntä olalle, ja oli taas täysin tyytyväinen elämään.
IX.
Kello kuusi lähdettiin Haapasaareen. Anna olisi mieluummin jäänyt kotiin isänsä luo, joka ei jaksanut tulla mukaan, mutta professori ei tahtonut kuulla puhuttavankaan siitä.
"Tietysti Anna lähtee mukaan. Enkö minä muka isänä saisi määrätä tyttäreni toimia?" Ja leikillisesti ukko otti Annan hatun ja asetti sen hänen päähänsä.
"Mutta isä — itsenäinen, moderni nainen ei — —" koetti Anna puolustautua, mutta ukko veti Eksköldiä kädestä sanoen:
"Minä uskon nyt tyttäreni sinun, vakavan zoologin huostaan. Hart tietysti ajaa perhosia eikä jouda kiinnittämään mieltänsä tällaisiin pikku asioihin."