Jos vielä lisään ettei hän ollut riidassa kenenkään ihmisen kanssa, ei edes muitten samalla alalla työskentelevien tiedemiesten kanssa, olen luetellut pääasiallisimmat omituisuudet professori Hemmerissä.
Hän se nyt itse avasi oven, kun Hart ja Eksköld astuivat sisään.
"Terve, terve", lausui ukko ystävällisesti. "Olipa hauskaa että tulitte. Tahdon mielelläni hiukan kuulla perhosistasi, Hart". Hän työnsi molemmat nuoret miehet työhuoneeseensa ja lisäsi: "Istukaa nyt ensin ja sytyttäkää tupakka".
Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä mikäli ensi silmäyksellä saattoi nähdä, oli professorin työhuoneessa ainoastaan yksi tyhjä istuin, nimittäin hänen oma kirjoitustuolinsa. Sohva peräseinällä oli täynnä kirjoja, samoin kuusi tuolia ja kiikkutuoli.
Nuoret miehet eivät kumminkaan näyttäneet tuota oudoksuvan. Eksköld siirsi kirjat sohvan nurkasta sohvapöydän alle, jossa niitä oli jo ennestäänkin, ja asettautui itse niiden sijalle. Samoin Hart nosti kirjat lähellä olevalta tuolilta pöydälle sekä istui tuolille.
Savupilvien hulmutessa alkoi pakinoiminen Hartin perhosista, Eksköldin tunneista, y. m. ja lopputuloksena oli, että Hart lupasi ottaa Eksköldin virat hoitaakseen ja olisi kesällä sitä ahkerampi perhostutkimuksissaan, niin että teoksen käsikirjoitus joka tapauksessa valmistuisi syyskuussa.
Mikä lieneekään ollut syynä siihen että vanha professori niin kiirehti tuota käsikirjoitusta. "Hyvä on, että sinä Eksköld hiukan levähdät. Olen aina ennustanut, että tuollainen liiallinen työ tuottaa katkeria kokemuksia", virkkoi vanha professori, katsellen hiukan nuhtelevasti Eksköldiä.
"Tietäähän setä, että työni paljous ei riipu omasta tahdostani."
"Kuka sinua pakoittaa?"
"Nälkä. Ellen tee ansiotyötä, en voi elää. Ja pitänee kai minun puuhata hiukan tieteellisissäkin töissä, vai jätämmekö sen puolen jo kokonaan veli Hartin huostaan?"