"Kyllä siinä tarvitaan meidän kaikkien voimia, se on totta. Mutta se rahakysymys on monen kiusana. Minä tosin koetan lohduttaa sekä itseäni että muita sillä, että jos mies ei juo eikä ole filoloogi, niin kyllä hän aina selviää." Ukko Hemmer koetti leikinlaskulla vastata Eksköldin katkeruuteen. Nuoret miehet naurahtivat ja vanha professori jatkoi: "Luojan kiitos, että sinä Eksköld et koskaan mene naimisiin etkä siten joudu hukkaan tieteeltä."
"Oh! Onko setä niin varma siitä? Päinvastoin olen ajatellut, että kun saan riittävät tulot, hankin oman kodin."
"Ei, ei poikaseni. Perhe-elämä ja tiede eivät sovi saman katon alle.
Jomman kumman täytyy väistyä."
Hart katsoi kysyvästi professoriin, sillä olihan professori itsekin ollut naimisissa, vaikka siitä oli jo pitkä aika. Ja olihan hänellä jonkunmoista perhe-elämää vielä nytkin, sillä asuihan hänen ainoa tyttärensä täällä hänen luonaan. Professori huomasi tuon katseen ja jatkoi:
"Niin, kokemuksesta minä puhun. Minun lyhyt perheonneni kesti vuoden ja se maksoi tieteellisen työni moneksi vuodeksi." Professoria tuntui vaivaavan tuo lyhyt viittaus menneisyyteen ja hän jatkoi äkkiä: "Niin, sinähän Hart tulet nyt tyttäreni työtoveriksi."
"Niin, olen kuullut että neiti — maisteri Hemmer opettaa historiaa
Yksityislyseossa."
Hartia hiukan pudistutti, kun hän tuon muisti. Hän oli sen verran tuttu neiti Anna Hemmerin kanssa, että he kadulla tervehtivät toisiaan, mutta hän ei koskaan ollut uskaltanut mennä puhuttelemaan tuota jäykkää, oppinutta neitiä, joka ei mitenkään vastannut hänen naisihannettaan. Hänellä oli näet hyvin vakaantunut maku siinä suhteessa. Kaikki hänen "ainoan rakkautensa" esineet olivat olleet hentoja, enkelimäisiä, avuttomia, mutta neiti Hemmer oli — huh! Oikein pelotti!
Hänen ajatustensa juoksu keskeytyi, kun Eksköld nousi sanoakseen hyvästi, ja Hart nousi myöskin samassa poistuakseen.
Heidän astuessaan etehiseen, avasi joku ulko-oven ulkoapäin ja astui sisään. Se oli maisteri, neiti Anna Hemmer, joka tuli kaupungilta kotiin.
Yksinkertainen tummansininen, kävelypuku ja pieni musta hattu, jossa ei ollut vähintäkään koristetta, olivat omiaan lisäämään vakavuuden ilmettä hänen olennossaan. Hän oli pitkä ja solakka. Tumma, hyvin kihara tukka oli lyhyeksi leikattu, kasvojen piirteet säännölliset, iho hieno ja hyvin kalpea. Suurissa kaunismuotoisissa silmissä oli totinen, melkein ankara ilme. Ei kumma, jos Hart pelkäsi puhutella häntä.