Eksköld hymyili hiukan. "Niin — hetkeksi ja näennäisesti. Mutta kyllä se niin on kumminkin että 'pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka kullassa ruskotelkoot'."
"Arvid — sinä muistat tuon aina", sanoi Anna hiljaa.
"Täytyy muistaa", virkkoi Eksköld. "Onneton se, joka pilviä kullaksi uskottelee."
"Niin, niin — en tiedä liekö onneton vai onnellinen", sanoi Anna.
"Se täytyy oppia", sanoi Eksköld tyynesti.
"Niin kai. — Mutta nyt se pilvi jo katosikin." Anna värisi kuin kylmästä.
"Nyt meidän täytyy kulkea nopeasti, ettet vallan kylmety, Anna", virkkoi
Eksköld reippaasti ja alkoi astua Annan kanssa alas mäen rinnettä.
Hart astui jo tuolla heidän vastaansa katsoen Annaan kysyvästi. Anna nyökäytti ystävällisesti päätään, mutta hänen katseensa oli väsynyt ja surullinen. Voi, kuinka mielellään Hart olisi tahtonut puhua hänen kanssaan ja saada kaikki selvitetyksi, mutta eihän tällaisessa touhussa voinut tulla kysymystäkään siitä.
Vilma ja Elsa olivat järjestäneet kupit sekä leivokset ja kaatoivat juuri höyryävää teetä kuppeihin. Rouva Huovinen kehoitti kaikkia kiirehtimään, jotta tee ei jäähtyisi.