LEIPURIN VAIMO. Lakinne pakottaa onnettomuuteen, myöntää oikeuden tappeluun, riitaan jopa murhaakin. — Meidän laki estää tuollaista. Rankaiseeko lakinne puolisonsa murhaajan, kuten muunkin murhamiehen?
ISÄNTÄ. Jo toki ja oikein kovasti, henki hengestä sitä tuomitaan, vaan keisarin armo lievittää tuomion.
LEIPURIN VAIMO. Sama laki, joka ei suojele kiusauksilta, pakottaa olemaan murhaa tuottavassa tukalassa tilassa ja tuomitsee sitten, jos onnettomuus sattuisi. Lain pitäisi julistaa: vältettäköön murhia, eläköön vapaus. Toista on meillä. Täällä erotaan ja yhdytään miten mieli on.
KONDUKTÖÖRI (tulee). Kyöpeli 10 minuuttia. — Onko täällä Kyöpeliin meneviä, antakaa lippunne.
HELNY (antaa ja lähtee.)
PASTORI. Laukkunne, arvoisa neiti! Vai ettekö vielä menekkään
Kyöpeliin?
HELNY (ottaa laukun). Kyllä minä Kyöpeliin olen matkalla, ja ehkäpä jäänkin sinne… Hyvästi! (Poistuu).
ISÄNTÄ. Näkyy mielesi tekevän seuraamaan Ameriikan tapoja, niin annetaan vihkiä vaikka jo tässä junassa. — Mutta mitäs tuhat tulimmaista! Eihän meitä ole kuulutettu kolmea kertaa. — Kolmea kertaa sanon minä, niinkuin Suomessa on tapana.
LEIPURIN VAIMO. Kolmea kertaa!… Mitä se sellainen asia kuulutusta kaipaa?… Miksi sitä mennään maailmalle tiedoksi levittelemään… Kunhan sen tietää oma sydän ja rakkaus, niin siinä kaikki täydellisyys… silloin eivät kielikellotkaan tiedä kalvaavaa tointaan harjoittaa…
ISÄNTÄ. Ja sepä se on paras! Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti… Nyt heti vihille, ettei kukaan rällä ennätä väliämme pahentaa… Parempi totta vie, tämä Ameriikan laki onkin kuin Suomen. Jos tuota pastoria pyytäisin vihkimään, niin pääsisi koko huolesta; sillä kun se pitkistyy, niin se mutkistuu.