Luonnollisesti ihmiset eivät kestä lakkaamatta ja ijäti askareittensa piinapenkillä, aistimien kiihoitus kuolee, saatuansa tyydytystä. Ylenmäärin aineellisilla nautinnoilla ravittuna, väsyneenä pitkästä ahkeroimisesta, alinomaisen vaikutushalun kiihoittamana haluaa ihminen korkeampaa, valittua virkistystä, taikka vaipuu hän hillittömänä raakoihin huvituksiin, jotka jouduttavat hänen turmiotansa ja rikkovat yhteiskunnan rauhaa. Hurjaa mässäämistä, turmelevia peliä, tuhansia joutilaisuuden siittämiä mielettömyyksiä ei voi välttää, ellei lainsäätäjä tiedä ohjata kansansa taipumusta. Virkamies, jalosti uhrattuaan elämänsä valtiolle, on vaarassa joutua surkean ikävä-taudin valtaan — oppinut alentuu tylsistyneeksi pedantiksi, alhaiso eläimeksi. Teatteri on silloin laitos, jossa hauskuus liittyy opetukseen, lepo ahkeroimiseen, ajanviete kehitykseen, joss'ei yhtä sielun voimaa jännitetä toisten kustannuksella, eikä huvitus kokonaisuuden sopua häiritse. Kun murhe kalvaa sydäntä, kun alakuloisuus myrkyttää yksinäisiä hetkiämme, kun maailma askareillensa näyttää meistä inhoittavalta, kun tuhannet paheet painavat mieltämme, uhaten työtä tehdessämme tukehduttaa tunteellisuuttamme, silloin ottaa teatteri meitä vastaan — siinä teko-maailmassa uneksimme todellisen pois, palajamme taas omaan itseemme, tunteellisuutemme herää, terveelliset kiihkot järkyttävät nukkuvaa luontoamme, saattaen veren suonissamme kuohahtamaan. Tässä kurja, toisen surua itkien, samalla lievittää omaansakin. — Ilosta hurmautunut selviää ja huoleton huolestuu. Tunteellinen vennokas karaistuu mieheksi, tunteet elähdyttävät täällä julmurinkin raakaa mieltä ensikerran. Ja vihdoin, mikä loistava voitto sinulle, luonto! — sinulle, niin usein maahan tallatulle, niin usein jälleen nousseelle! — kun ihmiset kaikista maista ja ilman-aloista ja säädyistä, riisuttuansa kaikki teeskentelyn ja muodin kahleet, vapautetuina kaikista kohtalon ahdistuksista ja veljistyneinä kaikkia yhdistävän myötätuntoisuuden kautta sekä yhdeksi sukukunnaksi jälleen kokouneet, unhoittavat itsensä ja maailman ja lähestyvät taivaallista alkuperäänsä. Jokainen yksityinen nauttii kaikkein riemusta, mikä voimakkaana ja jalostuneena sadoista silmistä häneen loistelee, ja hänen rintaansa kohoittaa yksi ainoa tunne — hän tuntee olevansa ihminen.