— Minä näen, ettette ole syntyperäinen amerikkalainen ettekä täkäläisissä oloissa kasvanut. Käytöksessänne ja puheessanne on tuntuvasti eurooppalaista, jota minä olen tottunut havaitsemaan, kun olen ollut tekemisissä kaiken maailman kansalaisten kanssa.
Minua hämmästytti tämä huomatus, sillä en ollut itsekään enää tullut syntyperääni ajattelemaan moneen aikaan. Myönsin olevani eurooppalainen, joka kumminkin olin useita vuosia ollut täällä suuressa vapaavallassa.
— No niin, tietysti olette jo oppineet tuntemaan elämänohjeemme: liiketoimet ennen kaikkea. Senpätähden ehkä olisitte myös käsittäneet oikein senkin, vaikka lankoni ei tähän teille tärkeään tilaisuuteen olisi saapunutkaan. Todellakin on hänen matkustuksensa aina suuresta arvosta liikkeellemme, joten hänen paljon on täytynyt kieltäytyä siitä suloudesta, minkä rauhallinen perhe-elämä tuottaa. Häntä ei pidä ymmärtää väärin. Paitse sitä että hän on liikekumppanini, on hän paras ystäväni. Mielelläni soisin, että hän voisi kotonakin olla, ja todella olisin ollut pahoillani, ellei hän olisi malttanut saapua tähänkään tilaisuuteen. Hän on ollut tekemässä sopimuksia kahvinkasvattajien kanssa etelä-Amerikan eri osissa. Meillä täytyy olla kontrollimme kahvimailla selvillä voidaksemme vallita hintoja pörssissä. Sentähden täytyy hänen aina olla matkoilla, melkeinpä asuakin kahvimailla. Perheensä voisi kyllä yhtä hyvin asua Rio Janeirossa, La Guayrassa tai — Bataviassa! Mutta enemmän hän ei kotona voisi olla sielläkään, sillä hänen alaansa kuuluu kaikki kahvinkasvatusmaat yli koko maapallon. Välistä on hän Amerikassa, välistä Aasiassa. Ja iloista on minun sanoa että on minulla toimeensa innostunut, hyvä liikekumppani. Hän on nykyisin liikkeessämme yhtä tärkeä henkilö kuin minä itse. Liikkeen edistyksessä on hänellä suuri osansa.
Taaskin lausuin minä iloni siitä, että minun rakastettuni isä saa noin kauniin kiitoslauseen liiketoveriltaan ja isännältään.
— En minä enää hänen isäntänsä ole, oikaisi hän minua ja käännähti tuolillaan. Hän on kyllä ollut palvelijana luonani, tehnyt konttorissani työtä samalla palkalla kuin muutkin, mutta on itse nostanut asemansa kykynsä ja kunnollisuutensa kautta.
— Kuinka kauvan olette jo olleet yhdessä liikkeessä? kysyin minä enemmän vaan jotain sanoakseni, kun en muutakaan keksinyt. Ikävöin Ireneä ja jo odotin, että määrätty tunti pian kuluisi.
Hän tarttui heti kysymykseeni.
— Jo yli parikymmentä vuotta on mr. Davis ollut liikkeessäni ja osakkaana myös lähes yhtä monta vuotta, s.o. vähän ennen kun meni sisareni kanssa naimisiin, ansaitsi hän itselleen osansa. Mutta nyt — jatkoi hän — kun olemme jo keskustelussa tähän tulleet, katson velvollisuudekseni kertoa tarkemmin nämä asiat. Te olette Euroopasta ja kun minäkin olen syntyäni sieltä vihreästä Irlannista, tiedän, että siellä pidetään välttämättömänä tuntea perheseikat, kun suhteet niinkin läheisiksi tulevat kuin on Teidän laitanne meidän sukuumme. Tätä tahdonkin kertoa, koska omasta mielestänikin on se luonnollista. Ettei sisareni ole siitä merkittävimpiä kohtia kertonut, olen ihan varma. Irene taas ei näitä kaikkia seikkoja tunne.
Hän oli valmis alottamaan esityksensä, mutta ensin antoi kirjurilleen muutamia määräyksiä ja tiedusteli kahvipörssistä uutisia.
— Niin, minä olen irlantilainen, puhui hän. Tulin nuorena ja rahatonna tänne ansaitsemaan elantoani. Pääsin erääseen konttoriin työhön ja kun äitini kuoli kotona — isä oli jo aikoja ennen kuollut — kutsuin sisarenikin tänne, hän oli vasta 12 vuoden vanha. Kumminkin hän rupesi pitämään taloutta minulle pienessä vuokrahuoneessa vanhan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Minua säälitti, että hänen täytyi jättää Irlannissa alettu koulunkäyntinsä, mutta ei auttanut. Minä tein kovasti työtä ja ansaitsin tavallisen hyvän päiväpalkan, josta aina suurimman osan panin talteen. Sitte menin naimisiin ja myös sain vähän rahaa vaimoni mukana. Nyt sai sisarenikin helpommat päivät. Minulla oli jo pieni summa koossa ja onnistuin pääsemään vähäisiin mutta sitä otollisempiin keinotteluihin kahvipörssissä. Sillä tavalla opin kahviliikkeeseen ja pörssikauppoihin. Sen konttorin isäntä, jossa aluksi olin työskennellyt, luotti minuun ja antoi apuaan. Näin en tarvinnut suuria käsirahoja, vaikka jo uskalsin isompiinkin panoksiin. Voin sanoa, että onnistui minulla hyvin, ja pääsinkin vähitellen perehtymään pörssisalaisuuksiin. — Ette liene ollut milloinkaan liikealalla? kysyi hän äkkiä minulta.