Vastasin kieltävästi.

— Jaa, puhui hän; kumminkin tiedätte, että jokaisella edistyvällä liikemiehellä on aina erikoisala, jota hän kehittää tarkan suunnitelman mukaan. Minun alani oli se, että minä otin sopimustilauksia kaupoista, joissa vähittäin myydään kahvia, sitouduin määrätystä keskimaksusta läpi koko vuoden toimittamaan kahvia, tietysti sopien kuinka paljon oli kunakin aikana hankittava. Pian oli sopimuskauppoja minulla ei ainoastaan New Yorkissa, mutta kaikissa maamme suuremmissa kaupungeissa. Vuotuinen välityssumma oli minulla suuri. Konttorissani oli jo useita miehiä työssä. Muiden muassa olin eräänä päivänä sinne ottanut kapteeni Davisin. Hän oli silloin nuorenlainen mies, oli johtanut pienempää laivaa rannikolla ja hädin tuskin pelastunut haaksirikosta. Hän oli tullut kovasti sairaaksi ja makasi viikkokausia katoolisessa hospitaalissa, jonka meidän kirkkomme oli perustanut. Kirkkoomme kuuluville naisille on ollut tapana käydä täällä vuorottaisin hoitamassa sairaita. Niin oli siellä toisinaan sisarenikin, ja sallimusko lienee ohjannut, että hän tuli hoitamaan haaksirikosta pelastettua kapteenia, joka taisteli elämän ja kuoleman välillä. En ole koskaan kysynyt sisareltani, vaan arvaan, että jo siellä tämä rakastui hoidettavaansa. Sairas parani lääkärien sanan mukaan sisareni uutterasta ja huolellisesta hoidosta, mutta lääkärit kielsivät häntä ainakaan muutamien kuukausien aikana merille menemästä. Kirkon toimesta etsittiin hänelle työpaikkaa kaupungissa enkä tiedä varmaan oliko sisarellani osaa siinä, mutta varma on, että hän tuli konttoriini työhön. — Se oli minun onneni.

Pat Havecle oli tästä vieläkin niin mielissään, että hykersi käsiään.

— Niihin aikoihin sattui eräs seikka, joka oli äkkiä saattaa minut vararikkoon. Olin taaskin tehnyt paljon, jopa entistä enemmän sopimussitoumuksia. Monta laivanlastia kahvia piti minun toimittaa etelä-Amerikasta sadon korjattua. Sopimukset sain tehdyksi edullisilla hinnoilla, sillä oli odotettavissa jotenkin huono kahvisato. Pörssissä huudettiin tuota satoa hyvinkin huonoksi, vaan minulla oli syitä, jotka ennustivat parempaa. Kumminkin sillä kerralla erehdyin laskuissani. Kahvisato Brasiiliassa ja Venezuelassa tuli niin huonoksi, ettei sieltä juuri mitään markkinoille ylettynyt. Jo aikaiseen sain minä tästä erittäin tarkat tiedot, en kumminkaan niin ajoissa, että olisin ehtinyt kontrahdit sen mukaan tehdä. Mutta pörssissä ei vielä täydellisestä kadosta tiedetty, vaan kyllä jo iloittiin minun vahingostani, kun hinta jo oli noussut korkeammalle kuin millä minä olin sopimukset tehnyt. Siihen aikaan New Yorkissa spekuleerattiin melkein vaan Amerikan kahvilla. Minä aloin olla jo suuressa hädässä, vaikka koetin tyyneltä näyttää.

Hikeä pyyhki kahvikuningas otsaltaan muistellessa tätä.

— Alakuloisena tulin minä pörssistä. Koko omaisuuteni ja nimeni oli vaarassa. Viikko tätä ennen oli Lontoon pörssissä myös hinta suuresti noussut ja nyt pysyi tasaisena korkealla. Siitä meillä New Yorkissa päätettiin, että myös Aasiassa oli tulossa huono kahvivuosi. Mutta silloin sain yksityistiedon, että Lontoon hinta olikin vaan keinotekoisesti korotettu "koornerin" toivossa. Aasiassa oli siis vielä toiveita, ja mahdollista oli, että "koorneri"-yritys särkeytyy. Nyt piti minun saada ostaa, mutta jos minä nimelläni ilmestyisin ostajaksi, olisi se varma merkki hintain yhä nousemiseen. Oston täytyi tapahtua salaa itse kahvimailla Aasiassa. Nyt johtui ajatukseni kapteeni Davisiin. Puheistaan olin kuullut, että hän oli siellä matkustellut ja jo olin tullut huomaamaan nerokkaisuutensa. Kutsuin hänet luokseni eikä minun tarvinnut monta sanaa sanoa, ennenkun hän jo ehdotteli asiaa samalta kannalta kuin minäkin. Hänellä oli tuttava Bataviassa ja hän tahtoi tämän panna jo hieromaan kauppoja kahvinkasvattajien kanssa kaikissa Aasian kahvimaissa. Itse hän oli valmis heti lähtemään jatkaakseen kauppoja. Minä olin tähän erittäin tyytyväinen. Hän lähti ja onnistui aivan erinomaisesti. Ennenkun hän ehti sinne, oli "koorneri" jo särkynyt, vaan kyllä siltä koettivat kilpailijani pitää hintoja korkealla, ja heitä auttoikin se, että täydellinen kato Amerikan kahvimaissa alkoi tulla varmemmin muitten tietoon. Nyt he olivat varmat minun kukistumisestani, mutta minä olin jo aivan tyyni, sillä Davisin asiamies oli ehtinyt tehdä edullisia sopimuksia Aasiassa ja pian alkoi Davisilta kuulua tietoja, että hän oli päättänyt kaupat ja saanut tehdyksi yhä lisää. Minä sain ostetuksi kahvia paljon enemmän kuin oli minulla sitoumuksia. Ja sen jälkeen olen minä ollutkin se, joka olen kahville hinnat määrännyt.

Voitonriemuisena löi irlantilainen rintaansa ja nauroi makeasti.

— Kun Davis palasi, syleilin minä häntä ilosta ja otin osakkaaksi liikkeeseeni. Laskin nimittäin hänelle hyvän prosentin sen vuoden voitosta, ja se oli niin suuri, että Davis tuli osalliseksi liikkeeseen. Sen jälkeen on hän ollut oikea käteni, on ollut ystäväni, ja me olemme edistyneet lakkaamatta. — Niin, paitsi tätä palkkiota, annoin minä hänelle muutakin. Olin huomannut sisareni mieltymyksen häneen ja niin eräänä päivänä voitto-osinkoja laskiessamme sanoin minä äkkiä: "Kuules Jack, me olemme ystäviä ja yhtiötovereita. Minä antaisin sinulle mitä vaan voisin, sillä olethan sinä pelastanut minut. Mutta kiitos lankeaa myös sisar Lucylle, joka pelasti sinut kuolemasta, Yhtykäämme vielä lähemmin; ota sinä Lucy, hän on rakkain mitä voin antaa." Ennenkun hän ehti tointua hämmästyksestä, kutsuin minä Lucyn sisään ja vein hänet Jack Davisin luo. Mutta Lucy ei ollut siihen tyytyväinen, hän on aina ollut niin omapäinen. Hän sanoi: "Minua ei tarvitse kenenkään antaa. Minä olen pelastanut mr. Davisin ja minulla on oikeus häneen. Itse minä annan itseni hänelle, koska teillä näkyy siitä jo olleen puhetta." Hän pani kätensä Davisin kaulaan ja kutsui häntä sulhasekseen. Minä olin niin iloinen, että heti kutsuin papin ja heidät yhdistettiin siinä tuokiossa. Se tapahtui minun kotonani vaimoni ja muutamien todistajien läsnäollessa. Niin köyhä, haaksirikkoinen mies tuli rikkaaksi mieheksi ja kahvikuninkaan langoksi, — no, ei minua kyllä vielä silloin tuolla nimellä kutsuttu. En suinkaan tahdo sanoa, ettei tässä olisi ollut vaikuttamassa Davisin oma ansio, päinvastoin sehän se juuri sai kaiken aikaan.

Kahvikuningas muisti taas pörssiä ja riensi ottamaan selkoa hintain vaihtelusta sekä antoi määräyksiä. Sitte hän istuutui tuolilleen ja jatkoi:

— Mr. Davis on ollut aina hiljainen mies ja elää kokonaan matkoissaan ja liikkeessään. Ei hän malttanut pitää pitkää kuherruskauttakaan. Pian matkusti hän taas kahvinkasvatusmaille Aasiaan. Siellä ilmoitti hän tulleensa kovin kipeäksi ja lääkärit olivat sanoneet, että kuumassa ilmanalassa oleskeleminen veisi hänet pian hautaan, Hänen täytyi muuttautua, niin pian kun hiukan sai voimia, Euroopan lauhkeampaan ilmanalaan, jossa piti viettää pitemmän aikaa kylpylaitoksissa ja aivan rauhassa ajattelematta liikeasioita. Näin hän kirjoitti, ja tuo kirje muutenkin oli hyvin merkillinen ja sisällölleen epäselvä. Minä jo säikähdin, että tauti oli tunkeutunut hänen aivoihinsakin. Se oli myös ainoa kerta, jolloin hän näytti olevan kiukustuksissaan minuakin kohtaan vaan en oikein saanut syytä selville. Tulin minäkin siihen päätökseen, että hän tarvitsee lepoa. Jo kaduin, että ehkä liikeinnossani olin vaivannut häntä liiaksi. Lucy olisi tahtonut myös matkustaa Eurooppaan hoitamaan häntä, mutta hän oli siinä tilassa, että ei aivan sillä hetkellä voinut. En minäkään häntä kehoittanut, kun ei Davis kirjeessään mitään maininnut. Me kirjoitimme hänelle, mutta kirjeet eivät tavanneet, vaan saapuivat takaisin. Davisilta ei tullut mitään tietoa. Kyselin liiketuttavilta siellä, missä Davis sairasti, sillä ajattelin, että ehkä hän oli kuollut. Sain vastaukseksi, että Davis oli matkustanut Eurooppaan. Kun ei vieläkään mitään tietoja kuulunut, ajattelin, että hän tahtoo parantua aivan häiritsemättömässä rauhassa. Mutta Lucy ei siihen tyytynyt. Hän ajatteli, että ehkä Jack on uudelleen tullut kipeäksi tai mahdollisesti kuollut. Hän oli muka aina niin itseensä sulkeutunut ollut, ettei nytkään tahtonut meitä levottomaksi tehdä. Kun sitte Irene syntyi ja äiti voimistui, matkusti Lucy lapsineen Eurooppaan, kävi monessa kylpypaikassa, vaan ei kuullut mitään miehestään. Vihdoin sain minä Davisilta kirjeen, jossa hän rauhoitti meitä ja pyysi minulta, että saisi olla rauhassa. Terveydestään hän ei maininnut mitään, mutta arvasin hänen vielä olevan lääkärinhoidossa. Oitis ilmoitin Lucylle, että Davis on elossa eikä hänellä ole mitään hätää sekä pyysin Lucya saapumaan tyynesti kotiin. Hän tuli. Minä kirjoitin myös Davisille, että sydämmestäni soisin hänen paranevan niin pian kun suinkin, sillä liike kärsi tuntuvasti hänen poissa olostaan. Kerroin Lucyn hädästä kuinka minä ainoastaan suurella vaivalla sain hänet palaamaan Euroopasta, jossa hän olisi tahtonut viipyä niin kauvan, kunnes olisi vaikka miehensä luut löytänyt. Tietysti en unohtanut mainita Irenestä, jonka olemassa oloa hän tuskin osasi aavistaakaan. Seuraus oli, että Davis oli pian kotona, näytti jotenkin tervehtyneeltä, oli vaan vielä alakuloinen ja Lucyn mielestä entistä sulkeutuneempi. Ireneen, esikoiseensa oli hän suuresti mieltynyt ja viipyikin nyt muutamia kuukausia kotona. Sitte lähti hän taas matkoille, ja on niin jatkanut uutteruudella, pysähtyen ainoastaan silloin tällöin lyhyen aikaa kotonaan. Hän on ollut erinomainen apu liikkeessä.