Kun Pat Havecle oli ehtinyt kertoa tähän saakka, tuli konttoristi sisään kysymään vastaanottoa, mutta samalla pilkisti tulijankin pää ovesta. Irene oli huoneessa. Kunnioittavasti meni hän enonsa luo ja suuteli häntä otsalle. Sitte tuli hän luokseni ja teki samaten.
— Näinkö se on teidän keskenne tavallista? sanoi eno hymyillen.
Irene punastui häpeissään ja ujona istuutui taakseni.
Vaihdoimme vielä muutamia sanoja. Eno laski leikkiä Irenen ujoudesta ja toivoi, että se vähitellen häviäisi. Minä en osannut juuri mitään sanoa.
Hyvästellessä sanoi vielä kahvikuningas:
— Mr. Tavast, kun olette eurooppalainen, olen sentähden teille kertonut morsiamenne suvusta. Meillä Amerikassa se ei ole tavallista. Toivotan parasta onnea! Illalla siis tavataan.
Liikemies, joka oli uhrannut jotenkin paljon kalliista ajastaan kohteliaisuuteen eurooppalaisia vaatimuksia kohtaan, sai taas "bisnes"luontonsa. Melkein kylmästi viittasi hän meidät poistumaan ja istuen majesteetillisena tuolillaan alkoi ottaa vastaan monilukuiseksi karttunutta, odottavaa asiamiesjoukkoa.
Me puolestamme ajoimme kotiin. Meillä oli niin paljon puhelemista, Irenellä niin paljon näyttelemistä ennen iltaa. Tunsimme itsemme niin sanomattoman onnellisiksi. Mutta yhä vaan minun mielessäni väikkyi, että tämä on liian suuri onni minulle ja ettei Irene minulle kuulu, hän kun on enkeli toisesta maailmasta. —
VI.
Kun ystäväni saapui kertomuksessaan tähän saakka, pysähtyi hän hetkeksi ja huokasi. Vastenmielistä oli hänestä jatkaminen. Minä en tahtonut häiritä hänen ajatuksiaan. Vihdoin hän pääsi taas kertomukseensa.