Eivätkä hollantilaiset saaneet kauvan ylpeillä valloituksestaan. Yhdeksän vuotta Uuden Ruotsin valloituksen jälkeen valloittivat englantilaiset hollantilaisten siirtokunnan nykyisessä New Yorkissa ja sen mukana tulivat Uuden Ruotsinkin siirtolaiset kuulumaan Englannin vallan alle. Tämäkään valloitus ei pahentanut, pikemmin paransi siirtolaisten tilaa. Englantilaiset sallivat ruotsalaisten ja suomalaisten pitää täyden persoonallisen vapautensa, kielensä ja tapansa.
Ja kun englantilainen William Penn toi v. 1682 kveekarit Delawarejoelle ruotsalaisten ja suomalaisten luo sekä osteli näiltä ja intiaaneilta maata perustaen Philadelphian kaupungin, joka pyhitettiin veljelliselle rakkaudelle, vallitsi täysi sopu ja rauhallinen toimeliaisuus siirtolaisten kesken. Kaupunki alkoi kukoistaa nopeasti ja onnellisuus vallitsi koko ympäristössä.
Suomalaisten pääasuntopaikat olivat Philadelphian lähistössä, missä nytkin on paikannimiä sellaisia kun Finland, Lapland y.m. Kuten edellä on mainittu, heitä lienee tullut jo ensimmäisissä siirtolaislaivoissa Usselinxin ja Minuitin mukana. Mutta varsinkin tuli heitä Juhana Printzin matkassa sekä sitte melkein jokaisessa laivassa. Uutisasukkaat kun menestyivät hyvin, kirjoittelivat he kotipuolelleen houkuttelevia kirjeitä ja saivat yhä useampia muuttamaan. V. 1693 mainitaan suomalaisia olleen siirtokunnassa muutamia satoja ja elivät he vähän erillään ruotsalaisista intiaanien naapureina. William Penn on noista ensimmäisistä Amerikan suomalaisista antanut kauniin tunnustuksen, että he olivat rehellisiä, rotevia, ahkeroita, raittiita ja kelpo ihmisiä; he kunnioittivat esivaltaa, käyttäytyivät siivosti englantilaisia kohtaan ja olivat ystävällisiä. Ja Penn myös todistaa, ettei ne sukupuuttoon hävinneet, sillä harva uutisasukas löytyi, jolla ei ollut kolme, neljä poikaa ja yhtä monta tyttöä; muutamilla oli kuusi, seitsemän ja kahdeksankin poikaa.
Melkein samallaista elämää elivät kansalaiset uusissa oloissa kun vanhassakin maassa. Maata viljeltiin erinomaisella menestyksellä. Suomalaiset kutsuivatkin siirtolaansa paratiisiksi. Kansalaisemme kykenivät vuosittain myymään naapureilleen leipää, jyviä, jauhoja y.m. Metsässä oli riistaa ja järvissä kaloja. Intiaanit kun elivät mitä parhaimmassa ystävyydessä suomalaisten kanssa, ei metsästysmaista ollut puutetta. Ja suomalaiset vaimot ja tyttäret kotona kehräsivät, kutoivat ja valmistivat vaatteita. Rukin hyrinä ja kangaspuiden hilske tekivät elämän kotoisaksi kaukaisellakin maalla. Jokainen tuli hyvin toimeen. Paitsi kotoisia viljalajeja ruista, ohraa ja kauraa, viljeltiin myös nisua ja maissia, jota viimeksimainittua kutsuttiin intiaaniohraksi.
Pari ikävämpää kohtaa tunnetaan suomalaisten historiasta tuossa siirtokunnassa. Heti englantilaisen valloituksen jälkeen ilmestyi siirtokuntaan eräs Königsmarck-niminen vehkeilijä ja nosti kapinan uutta hallitusta vastaan. Hän sai suomalaisista monta puoluelaista. Kapinan kukistuttua ja sen johtajan tultua ajetuksi pois maasta, menettivät hänen puoluelaisensa tilansa ja niin tulivat kärsimään suurta vahinkoa.
Toisen häiriön teki eräs suomalainen, jota kutsuttiin nimellä Long Finn (Pitkä Suomalainen). Hän oli puhunut pahaa hallituksesta ja joutui sen vuoksi kiinni. Oikeudenkäynti asiassa toimitettiin ja Pitkä Suomalainen lienee saanut rangaistukseksi seisoa häpeäpaalussa sekä sitte raippoja. Tämä tapahtui v. 1690. Asiaa tutkiessa syntyi pula siitä, kun ei ymmärretty suomalaisia todistajia, jotka eivät osanneet muuta kieltä kun suomea. Kunnollista tulkkia ei löytynyt.
Nämä poikkeustapaukset eivät suomalaisten mainetta paljon pilanneet. Vapaudessaan elivät kansalaisemme yleensä omaa rauhallista elämäänsä. Ja kuten näkyy eivät he hevillä luopuneet kielestään. Sehän on suomalaisten tunnettu kansallinen ominaisuus, ja todistus siihen saadaan melkein kaikista suomalaisista siirtokunnista.
Mutta näkymättömiin on sittekin Amerikan ensimmäisten suomalaisten kansallisuus hävinnyt. Heitä oli liian vähän kestämään pitempien aikojen kuluessa sulautumista. On arveluja siitä, että suomalaiset ensin sulautuivat ruotsalaisiin, mutta se on tuskin luultavaa. Mahdollisempi on ajatella että suomalaiset vähitellen sulautuivat amerikkalaisiksi, omistaen englanninkielen. Olihan amerikkalaisen sivistyksen pesäpaikka, Philadelphia niin lähellä vetääkseen puoleensa. Ulkonainen pakko ei sitä sulautumista tehnyt, vaan Amerikan vapaa yhteiskuntaelämä, joka on upottanut amerikkalaisuuteen paljon mahtavammat siirtolaiskansat, espanjalaiset ja hollantilaiset, ruotsalaisista puhumattakaan. Jos olisi suomalaista siirtolaisuutta jatkunut vielä 18 vuosisadallakin, olisi ehkä kansallisuus säilynyt uudempaan siirtolaisuuteen asti, mutta Suomen onnettomuudet, suuri nälänhätä, Iso viha y.m. panivat tukkeen ensimmäiselle Amerikankiihkolle.
Kumminkin niillä seuduilla Delawaressa ja Pennsylvaniassa, missä nuo vanhat suomalaiset asuivat, on nytkin hiljaista, itseensä sulkeutunutta, rauhallista ja jumalaapelkäävää kansaa, suuren vapaavallan parhaimpia kansalaisia. Kielikin on siellä vähän eroava yleisestä murteesta. Ja suomalaisia siellä muistetaan, sekä vähän ylpeilläänkin polveutumista vanhoista pohjoisista siirtolaisista. Kun suomalainen työmies nyt työnetsinnässään toisinaan sattuu niille tienoille, kohtelevat herttaiset asukkaat häntä melkein kun sukulaisenaan.
Hyvän todistuksen saivat ensimmäiset suomalaiset jalolta ja rehelliseltä William Penniltä. Nykyistenkin siirtolaisten on syytä pitää noita ensimmäisiä suomalaisia siirtolaisia esikuvinaan.