Hollantilaisilla oli tähän aikaan Uudessa Amsterdamissa kuvernöörinä karski sotaherra Peter Stuyvesant, joka piti omatkin alustalaisensa ankarassa kurissa. Vahingoittaakseen Uuden Ruotsin siirtokuntaa ja tehdäkseen tyhjäksi tämän kukoistavan kaupan anasti hän hollantilaisten haltuun laajan Delawarelahden rannat. Näin lakkasi ruotsalaisten kauppa englantilaisten kanssa, mutta intiaanikauppa jäi entiselleen ja varsinkin ostettiin turkiksia Susquehanna-intiaaneilta.
Stuyvesant rakennutti ruotsalaiselle alueelle Kasimirlinnan ja asetti siihen varustusväkeä sekä kuletti 26 hollantilaista perhettä linnan ympärille uutisasukkaiksi. Mutta muihin suoranaisiin vihollisuuden osoituksiin eivät hollantilaiset vielä ryhtyneet.
Jos Printz olisi pysynyt kauvemman aikaa siirtokunnassa, olisi tämä ehkä edelleenkin saanut rauhassa elää. Mutta hän palasi v. 1653 takaisin Ruotsiin. Se etu Printzin palauksesta kumminkin oli, että hän sai hallituksen taaskin kääntämään huomiotaan siirtokuntaan. Se oli hyvin tarpeellista, sillä viiteen ja puoleen vuoteen ei ollut tullut tietojakaan, saatikka sitte apua emämaasta Uuteen Ruotsiin.
Nyt lähetettiin kaksi laivaa matkalle. Mukana oli uusi kuvernööri Johan Klaudius Rysingh, 60 sotilasta ja 150 siirtolaista. Tilan ahtauden takia jäi aikovia paljon Gööteporiin. Mukana tuli myös insinööri Pietari Lindström, joka teki Delawaren kartan ja pani säännöllisen perustuksen Kristinakaupungille.
Rysingh oli jäykkätuumainen ja sotaisa mies. Hän ei käyttänyt maltillisuutta hollantilaisia kohtaan, vaan ensi työkseen hävitti Kasimirlinnan. Mutta intiaaneja kohtaan oli hän säyseämpi. Suuri kokous pidettiin, jossa punanahat päällikkönsä Naomanin suosiollisuuden takia vahvistivat ystävyysliiton entistä lujemmaksi. Hollantilaiset olivatkin tuota ystävyyttä koettaneet särkeä uskotellen, että ruotsalaisten tultua on kuolevaisuus intiaanien kesken ollut tavallista suurempi.
Naoman kehoitti ruotsalaisia asettumaan Passyakjoen varsille, missä asui paljon intiaaneja. Ja erittäinkin suomalaiset kuuluvat siellä ostaneen helpolla maata ja laittaneen sinne asumuksiansa.
Mutta Kasimirlinnan hävittämisen kautta oli myös Uuden Ruotsin kohtalo ratkaistu. Stuyvesant tuli syyskuussa 1555 viidellä sotalaivalla ja 600 miehellä Delawarejoen suulle. Ensin valloitettiin pienempi ruotsalainen varustuspaikka, jota urheasti puolusti luutnantti Sven Skute. Sitte kahden viikon piirityksen jälkeen valloitettiin ruotsalaisten pääturvapaikka Kristiinalinna. — —
Silloin loppui Uuden Ruotsin itsenäisyys. Kustaa Aadolfin kaunis unelma ei päässyt tämän enempää toteutumaan. Apua oli tullut liian vähän emämaasta.
Mutta silti ei itse siirtokunnan historia vielä tähän lopu. Tuskin monta siirtolaista lienee muuttanut pois, vaan yleensä jatkettiin elämää entiseen tapaan. Hollantilaisille maksettiin veroa perheeltä vaan 6 floriinia vuodessa. Ruotsalaisen kuvernöörin sijaan tuli hollantilainen ylivouti. Ja ensimmäiseksi alivoudiksi asetettiin suomalainen Antti Jurgen.
Suomalaiset itse asiassa eivät mitään hävinneet valloituksen kautta. Heidän kansallisista tarpeistaan ei ennenkään mitään huolta pidetty. Nyt toki oli vihollisuus hollantilaisten kanssa lopussa ja siirtolaiset saivat turvallisemmin rauhassa edistyä.