Uutisiin nähden eivät suomalaiset sanomalehdet voisi lukijalleen yleensä tuoreina saapua, vaikka ne ilmestyisivät joka päiväkin. Tilaajat asuvat hyvin hajallaan yli koko maan, aina Alaskassa asti. Ennenkun lehti esimerkiksi Atlannin rannalta Tyynelle merelle ehtii saapua, on jo melkein viikko kulunut. Jos uutiset saapuvat päivää tai paria vieläkin vanhempina, ei se suurelta tunnu. Mutta uutisia tahtovat suomalaiset lukea lehdistään, sillä useakaan ei voi tarkkaa selkoa saada englanninkielisistä lehdistä. Tässä suhteessa suomalaisilla ja skandinaavisilla siirtolaisilla näyttää olevan erilaiset vaatimukset.
Lähtekäämme nyt katselemaan tarkemmin Amerikan suomalaista sanomalehdistöä, hiukan sen kirjavia vaiheitakin, palataksemme sitte taas yleisempiin kysymyksiin, joihin sanomalehdistöllä on vaikutusta.
Jo on kulunut kolmattakymmentä vuotta siitä, kun suomalainen sanomakirjallisuus Amerikassa sai alkunsa. Vaikea on enää muistaakaan kuinka monta onnistumatonta yritystä on jo tehty tämä ajan kuluessa. Nykyänsä siirtolaistemme keskuudessa ilmestyvät lehdet ovat vaan pieni osa noista monista yrityksistä.
Samalla paikalla, jossa nyt seisoo Hancockin ensimmäinen kansallispankki, oli jo parikymmentä vuotta sitte pienempi kivirakennus. Se oli suomalaisen kirjallisuuden kehto Amerikassa. Siinä painoi sukkelasanainen amerikkalainen E. P. Kibbee viikkolehteä, jonka nimi oli "The Northwestern Mining Journal". Suomalaisia oli jo silloin melkoinen joukko Hancockissa ja heistä jotkut kävivät Kibbeen luona tuumimassa, että eikö hän myös suomeksi voisi jotakin painaa. Kibbee huomasi, että tässäpä taitaisi olla jotakin tulolähdettä ja otti muutaman Norjan suomalaisen pojan, Fred. Karisen opettelemaan latomista. Pastori P. Grapen saarna oli lähetetty kopioituna Tornionjoelta Hancockiin, ja kauppapalvelija Israel Anderson sai semmoisen innon, että tuo pitää saada painetuksi. Se painettiin Kibbeen painossa ja niin ilmestyi suomenkielellä ensimmäinen painotuote Amerikassa.
Philadelphian mailmannäyttelyn aikaan v. 1876 saapui Kuparisaarelle onnirikkoiseksi joutunut ylioppilas A. J. Muikku, maalarin poika Joensuun kaupungista. Hänen päähänsä pälkähti ruveta julkaisemaan suomalaista lehteä, koska Kibbeen painossa osattiin latoa suomeakin. Hän alkoi puhua asiasta muutamille suomalaisille ja sai lupaan jonkun verran kannatusta. Suomalaisia oli kahta ryhmää, evankelisluterilaisia ja laestadiolaisia. Näiden väli oli mitä kirein siihen aikaan Kuparisaarella. Ainoastaan ensinmainittuja sai Muikku puolellensa. Ja niin ilmestyi Kibbeen painossa "Amerikan Suomalainen Lehti". Tämä oli nelisivuinen ja nelipalstainen. Sitä ilmestyi 12 ja puoli numeroa ja sen huomattavimpana ansiona oli useat kuvat Philadelphian näyttelystä. Lehdellä lienee ollut noin 300 tilaajaa, ja kun jokainen numero tuli maksamaan noin 25 dollaria eikä julkaisija ymmärtänyt rahoja hallita, niin ei ihmettä, että lehti lakkasi ilmestymästä.
Se oli joka suhteessa ennenaikainen yritys, mutta se herätti kuitenkin aatteen suomalaisen lehden mahdollisuudesta Amerikassa. Tätä todistaa sekin, että kolmisen vuotta jälkeenpäin, jolloinka "Amerikan Suomalainen Lehti" saatiin uuteen eloon, pystytettiin vapaaehtoisilla lahjoilla ostettu hautakivi Muikun haudalle Hancockin hautausmaalla. Tähän kiveen on kirjoitettu: "A. J. Muikku. Kuollut v. 1877. Amerikan suomalaisen sanomakirjallisuuden perustaja. Muistoksi kansalaisilta."
Näin oli saatu Amerikan suomalaisen sanomalehden aate, mutta se ehkä olisi vielä kauvankin saanut uinaella, ellei olisi suomalainen maalari, Matti Fred, Hancockissa joutunut ajattelemaan, että pystyy se hänkin sanomalehden toimittajaksi. Hän hankki vähän kirjasimia, teki itse painokoneen puusta, otti edellämainitun Fred. Karisen latojaksensa ja alkoi julkaisemaan pientä lehteä nimellä "Sven Tuuva". Sen mielilause oli: "Sinulle, suomalainen, sanon sanan harvaan vainen". Itse hän oli veitsellänsä kaiverrellut puusta lehtensä karkeat nimikirjaimetkin. Oikokirjoituksen salaisuuksia hän ei ollut tullut tuntemaan ja sen tähden ei korrehtuurin lukemistakaan pitänyt tarpeellisena. Painovirheistä ei siis ollut puutetta.
Lehden lukijakunta on aina viisaampi kun toimittaja ja antaa ankaroita arvosteluja. Useimmat lukijat nauroivat Matin lehdelle ja toivoivat jotakin parempaa. Mutta Matilla oli hyvinkin suuressa määrässä se sanomalehden toimittajan omituisuus, että uskoo oman lehtensä olevan parhaimman mailmassa ja uskaltaa taistella. "Sven Tuuva" oli kaimansa vertainen. Se löi vaan, oikeaan ja vasempaan, eikä peräytymisestä tiennyt.
Taistelu kävi kuumemmaksi, kun Matti kuuli toisenkin lehden puuhia olevan hankkeissa. Hän ylvästellen isonsi lehtensä ja pani sille nimeksi "Sankarin Maine", jonka mielilause oli: "Sankarin maine eläköön, ja kansan arvo yletköön". Kolmisen vuotta pitkitti hän taistellen lehteänsä, kunnes näki tarpeelliseksi ryhtyä vanhaan toimeensa, maalarinammattiin.
Osa suomalaisia katsoi "Sankarin Mainetta" häpeäksi siirtolaiskansalle ja arveltiin, että pitäisi saada parempi lehti. Niinpä Calumetissa alettiinkin uutta lehteä varten hommata osakeyhtiötä. Sen puuhan etumiehiä olivat Niilo Maihannu, Aukusti Nylund, Taavetti Castren y.m. Suurimpana haittana yritykselle oli se, kun verinen vihollisuus vallitsi silloin laestadiolaisten ja muiden kansalaisten välillä. Muikun aikana oli laestadiolaisten ohjaajana vanha Salomon Kortetniemi, joka opetti, että kaikki semmoiset kun sanomalehdet ovat pahasta hengestä ja sen vuoksi on niistä pysyttävä erillänsä. Siinäkin oli syytä Muikun huonoon onnistumiseen. Mutta näihin aikoihin, v. 1878, tuli laestadiolaisten saarnamieheksi toisenluontoinen mies, Juho Takkinen, joka kehotti seurakuntalaisiansa ryhtymään uuden lehden hommaan, ja he ottivatkin suurimman osan osakkeista. Syksyllä mainittuna vuonna oli jo myyty osakkeita 500 dollarin edestä ja nyt alettiin kuulustella lehden toimittajaa, mutta sitä ei ollut helppo löytää. Keväällä 1879 tilattiin kapineet Chicagosta, vaan toimittajasta ei vieläkään ollut tietoa. Esitettiin yhtä ja toista, muiden muassa August Nylundia, mutta hän ei ruvennut. Vihdoin suostui toimittajaksi Alex. Leinonen. Hän on syntynyt Paltamossa v. 1846 ja lähti Amerikkaan v. 1869, työskenteli ensi vuosina kahdellatoista eri rautatiellä Mississippivirran länsipuolella ja tuli sitte piirustajaksi ja kirjanpitäjäksi Jones & Murphy yhtiön maakauppakonttoriin Dallasin kaupungissa Texasissa, jossa toimessa oli ollut kuusi vuotta, kun rupesi uuden suomalaisen lehden toimittajaksi. Kysyttiin koko joukko uskallusta ja uhrausta siirtyä varmasta toimesta niin epävarmaan, kun suomalaisen sanomalehden toimittaminen oli vielä silloin Amerikassa. Nytpä tulikin Leinoselle toteennäytettäväksi voiko suomalainen lehti elää uudella mantereella. Hän oli Amerikasta kirjoittanut tietoja ja kuvaelmia "Oulun Viikko-Sanomiin" ja "Keski-Suomeen" ja se lieneekin ollut aiheena siihen miksi arveltiin hänen soveltuvan uuden lehden toimittajaksi. Halua hänellä oli sanomalehtitoimeen, koska lähti koettamaan outoa ammattia, jonka onnistuminen oli hyvin epäiltävä.