Yksi sellainen on Gustaf Wilson, Venäjän varakonsuli Portlandissa Oregonin valtiossa. Noin puolen vuosisataa sitte saapui hän New Yorkista laivalla San Franciscoon, joka siihen aikaan oli vaan pieni kylä. Hän on ollut noita kaukaisen lännen raivaajia, on kehityksen alusta saakka ottanut osaa sen kohtaloihin. Hän on muiden uutisasukkaiden keralla elänyt erämaassa keskellä villien joukkoja. Kokemuksesta on hänen muistossaan tuo julma sota, jonka intiaanit nostivat uutisasukkaita vastaan pitkin koko länsirannikkoa aina brittiläisiin rajamaihin asti. Intiaanit eivät säästäneet ketään, eivät uutisasukkaitten vaimoja ja lapsiakaan. Silloin saivat siirtolaiset kestää kovia aikoja, silloin kysyttiin urhokkaisuutta uutisasukkaan puolelta.
Nyt on Gustaf Wilson vanha ukko, mutta herttainen suomalainen luonteeltaan. Kansalaisilleen on hän tilaisuudessa olemaan suureksi avuksi, kun on ainoa suomenkieltä taitava Venäjän edustaja koko Amerikassa.
Vielä vanhempi Amerikan suomalainen on kansalainen William Lundell, joka elää varakkaana maanviljelijänä Massachusettsin valtiossa. Mutta vaikka hän saapuikin Amerikkaan lähes 70 vuotta sitte, ei hänen kokemuksensa ole niin monet kun ukko Wilsonin, sillä hän on elänyt kaiken aikaa raivatummissa oloissa. Vanhus Lundell, vaikka onkin naimisissa amerikkalaisen kanssa, puhuu vielä suomen- ja ruotsinkielet sujuvasti.
Myöskin Yhdysvaltain sisällisessä sodassa on ollut suomalaisia taistelemassa. Monta niitä ei enää liene elossa. Yksi niitä kumminkin on Peter Lahti Franklinissa, Minnesotassa, ja hän kantaa osanotostaan sotaan hallitukselta eläkettä 14 dollaria kuukaudessa.
Vielä on otettava huomioon eräs ryhmä suomalaisia aikaisempia siirtolaisia. Muistammehan, että "Suomen kansakoulujen isän" nimellä tunnettu, ansiokas Uno Cygnaeus oli nelisen vuotta pappina Alaskassa, missä oli suomalaisiakin, arvattavasti siirtyneet sinne Venäjän hallituksen toimesta, jolle tuo maa aikoinaan kuului. Myös on siellä ollut joku muukin suomalainen pappi. Tuolla jäisen Sitkan kaupungin seuduilla on ollut järjestyksessään toinen suomalainen siirtokunta Amerikassa. Sekin lienee melkein pohjineen hävinnyt. Suomalaisia lienee muuttanut pois venäläisten kera, sen jälkeen kun Yhdysvallat v. 1867 ostivat 7 1/2 miljoonalla dollarilla tuon rikkaan maan venäläisiltä. Nyt ei Sitkan suomalaisia paljon tunneta. Kumminkin niitä vieläkin on ja yhäkin pitävät suomea äidinkielenään. Sinne muuttaneiden suomalaisten Alaskassa syntyneitä täysi-ikäisiä jälkeläisiä on, jotka puhuvat selvää suomea, aivan kun olisivat Suomessa eläneet ja kasvaneet.
Mutta varsinainen suomalainen siirtolaisuus, joka siitä lähtien on katkeamatta jatkunut, voidaan laskea alkaneen vuosina 1867—68, jolloin katovuoden johdosta enemmälti suomalaisia perheitä rupesi menemään tuonne kaukaiseen lännen maahan, josta oli kuultu, ettei siellä halloja ole ja että siellä työntekijä hyvin tulee toimeen. Hyvät ajat olivat erittäinkin silloin Amerikassa. Sisällisen sodan jälkeen oli liike suunnattomasti vilkastunut, työpalkat olivat korkeat ja silloin alkoi suuremmassa määrässä pohjoislännen ja "Suuren lännen" uutisasutus. Hallituksen toimesta oli erinomaista viljelysmaata saatavana mainioilla ehdoilla, ja ilolla nähtiin, että maa tuli asutuksi siirtolaisuuden kautta.
Skandinaavialaiset olivat varsinaisen siirtolaisuutensa aikaisemmin alottaneet. Amerikan kiihko oli siellä jo ollut hyvän aikaa vallalla. Minnesota oli Amerikkaan aikovien siirtolaisten, maanviljelijäin silmämääränä. Sinne alkoi varsinaisten ruotsalaisten mukana mennä noita jo melkein ruotsalaistuneita Vermlannin suomalaisia, joita nyt elää jotenkin yhdessä joukossa Minnesotan Renvillekauntissa.
Vihdoin tarttui siirtolaisuuden halu suomalaisiin pohjois-Ruotsissa ja Norjassa. Ensimmältä enimmät Amerikkaan menevät suomalaiset siirtolaiset olivat sieltä kotoisin. Hyvin huomattavana osana Amerikan suomalaisista ovat nytkin nuo pohjois-Skandinaaviasta menneet suomalaiset ja heidän jälkeläisensä, sillä he muiden vanhempien suomalaisten kera muodostavat ydinosan "Amerikan suomalaisista". Luonnollisesti he helpommin omistivat uuden vapaavallan isänmaakseen ja perehtyivät oloihin, kun isänmaan käsite heillä ennestäänkin oli jakaantunut, olivathan he olleet suomalaisia vieraskielisessä maassa.
Täältä käsin Amerikan kiihko lienee päässyt Suomeen, ja kuten jo mainittiin alkoi siirtolaisuus huomattavammin tuon surkuteltavan nälkävuoden aikana. Samaan aikaan kun monista paikoin Itäsuomessa meni yhteensä tuhansia siirtolaisia Venäjälle parempia elämisen ehtoja etsimään, silloin Pohjanmaalta ensimmäiset siirtolaisjoukot painautuivat meren taakse Amerikkaan. Ja kun verrataan näitä kahta siirtolaisryhmää, täytyy myöntää, että paremmalle osalle ovat Amerikan suomalaiset päässeet. Sen sijaan kun Venäjälle menneistä suomalaisista verrattain harvat pääsivät nousemaan itsenäisempään taloudelliseen asemaan, jota vastoin monet sortuivat kurjuuteen, nuo Amerikan suomalaiset elävät yleensä hyvinvoipina maatiloillaan, joista useat ovat aivan suurviljelyksiksi nousseet.
Kun nyt suomalaiset saivat Amerikassa vakavamman jalansijan ja rupesivat tulemaan hyvin toimeen, oli luonnollista, että he kirjoittelivat tästä omaisilleen ja tuttavilleen Suomeen, ja niin rupesi siirtolaisuutta jatkumaan, vaikka ajat Suomessa paranivatkin eikä kaikilla enää olisi ollut niin tarpeellista muuttaa. Amerikka kumminkin kykeni etuisuuden puolesta voittamaan parhaatkin ajat Suomessa.