Ja siirtolaisuutta on jatkunut säännöllisesti. Toisina vuosina on Amerikkaan menevien luku ollut suurempi, toisinaan vähempi, riippuen ajoista ja työnsaantisuhteista tuossa maassa. On sanottu siirtolaisten aivan mielettöminä kiiruhtavan Amerikkaan, taudintapaisessa kiihkossa. Iso osa lähtevistä muka tulisi hyvin toimeen Suomessa lähtemättäkin. Saattaa niin olla, mutta lähtevällä on toivossa vielä parempi toimeentulo tai ansionsaanti. Onneaan lähtee kyllä kukin Amerikkaan etsimään, mutta harva ajattelematta, tarkemmin punnitsematta. Suhde aikain ja ansioiden välillä Amerikassa ja Suomessa näyttää olevan siirtolaistulvan mittarina. Työmiehelle on palkka Amerikassa aina suurempi kun Suomessa, huononakin Amerikan aikana. Mutta työnsaanti on toisinaan Amerikassa liikeseisauksien aikana hyvinkin huonoa. Niin oli laita tunnettuna paniikkiaikana, vuosina 1894—95. Silloin siirtolaisuuskin Suomesta väheni melkein kolmanneksi osaksi siitä mitä se oli edellisinä vuosina ollut. Kun taas republikaanipuolueen voitto viime presidentinvaalissa antoi toiveita paremmista liikeajoista Amerikassa, nousi siirtolaisuus Suomesta taas melkein entisilleen, mutta kun asetetut toiveet eivät näyttäneet ottavan toteutuakseenkaan, väheni siirtolaisuus, ei kumminkaan niin alas kun oli noina paniikkivuosina, sillä ajat olivat toki jonkun verran parantuneet. Järkeä siinä siis kyllä on siirtymisessä käytetty, eikä se ole ihmettä, sillä matka vieraaseen maahan, outoihin oloihin kurjissa kortteereissa siirtolaislaivoissa ei ole leikintekoa. Mutta tietysti löytyy kevytmielisestikin lähteviä.
Siirtolaisuus käy etupäässä Pohjanmaalta ja muilta niiltä seuduilta, joista on jo ennen lähteneitä Amerikassa. Nuo antavat tietoja ajoista Amerikassa ja kertovat kokemuksistaan. Harvalle lähtevälle ovat ihan outoja Amerikan ilot ja kärsimyksetkin. Mutta itse tulevaisuus on kullekin outo, ja jos ensikertalaisen mielessä väikkyy ihania toiveita ja kuvitelmia, väkisinkin pakkautuu mieleen pelkoa ja hirvittävääkin. Että tällaista liikkuu kevytmielisenkin mielessä, sitä todistaa se, kun nuo juuri enimmäkseen koettavat lähtöhetkellä vaihtelevia ajatuksiaan väkijuomiin upottaa.
Koeta, lukija, asettua Amerikkaan menevän siirtolaisen asemaan, niin huomaat tokko tuo matkanteko aivan niin hauskaa on.
Jos ei sinulta jäisikään lähempiä omaisia, kuten vaimo ja lapset sekä vanhemmat, joita kyllä jää usealta siirtolaiselta, jää sinulta kumminkin koko läheinen omais- ja tuttavapiiri, johon kumminkin jotkut siteet sinua kiinnittävät, jääpi kotiseutu muistoineen. Jääpi myöskin suomenkieli, sillä tiedät että Amerikassa puhutaan toista kieltä eikä sinua ymmärretä. Mieleesi täytyy väkisinkin johtua ajatus: mitenhän minut siellä ymmärretään kun en yksinkertaisimpiakaan tarpeitani osaa selittää, mitenhän suoriudun "puhumattomana" edes matkalla, saatikka sitte perillä.
Ja kun Suomen rannat katoaa näkyvistä, katoaa myös ihanat toiveesi jos niitä olisi ollutkin. Siirtolaiskortteeri laivoissa herättää sinut elämän todellisuuteen. Kärsi noissa kurjissa kortteereissa merikivussa ja lähtösi ikävyydessä. Jos ei sinulla ole merikipua, on siellä toisilla ja tämä ei suinkaan elämän suloutta sinuun vaikuta. Laivan vaihtopaikoissa anna kulettaa itseäsi kun eläintä ja sittekin on aina pelko mielessä, että ehkä eksyt ja jäät yksinäsi selviämään oudolla seudulla vieraskielisessä maassa. Rahaa ei ole sinulla kun muutama markka, mitenhän selviät, jos ei kaikki kävisi aivan säännöllisesti. Mistäpä tiedät tokko tuokaan vieraskielinen kulettaja on rehellinen.
Joudut Atlannin laivaan. Joskin Suomen laivassa sait ruokaa, jonka ruuaksi tunsit, täällä on toisellaiset ruuat, joita et tunne ja jotka eivät tahdo mennä alas, vaikka nälkäkin olisi. Asemasi vaan huononee. Kielelläsi et tule ollenkaan toimeen. Ja sattuu myrsky suurella merellä, kun et ole moneen päivään nähnyt muuta kun vettä ja taivasta. Isokin laiva on kun leikkikalu ankaran luonnonvoiman käsissä. Ihme on, jos et kadu lähtöäsi. Amerikka alkaa mielessäsi yhä pelottavampana esiintyä.
Kun tulet New Yorkiin, on ensiksikin pelko mielessäsi, tokko sinua vähien rahojesi takia maalle lasketaan. Olet kuullut, että vähärahaisia palautetaan takaisin. Joutua takaisin, uudestaan tekemään sama matka!
Ja jättiläiskaupungin hyrinä sitte hämmentää koko mailman silmissäsi. Näet itsestään kulkevia vaunuja, aivankun paholainen niitä liikuttaisi, näet… näet paljon, niin että ajatuksesi seisahtuu. Miten selvitä tästä ja päästä johonkin ansioille? Jos on sinulla joku tuttava, on se tavallisesti Amerikan sisäosassa. Tästä on vielä pitkä matka. Sinä tiedät ja ehkä saat kokea, että New Yorkin satamassa kulkee kaikellaisia veijareita, jotka saattavat sinulle tehdä vaikka mitä vahinkoa.
Siirtolaiskonttorista sinut autetaan rautatieasemalle, jos on rautatiepiletti ostettuna. Jos ei ole, saat itse parhaasi mukaan koettaa päästä ansioille, ja se ei ole helppoa "puhumattomalle" maassa, jossa kukin välittää vaan hiukan muista kun itsestään. Ehkäpä kumminkin pääset jatkamaan matkaa rautatiellä. Sinut tuupataan vaunuun, jossa kuulet kieliä, mutta et niistä ymmärrä mitään. Menisihän se nyt kumminkin, kun tämä sama juna veisi sinut perille asti. Mutta mitäs vielä! Sinun tulee pari kolme kertaa vaihtaa junaa. Mitenhän niissä selviää?
Tulet vihdoinkin perille. Matkalla olit jo monta kertaa ajatellut, että tuskin perille ollenkaan pääset. Perin rääkkäytyneenä olet matkan päässä, mutta vaivoillesi ei siinäkään tule loppu. Nythän vasta on päästävä yrittämään saada Amerikan kullasta kiinni. Siinä saat monet vaikeudet kestää ennenkun töihin pääset.