Se suomalainen siirtolaisuus, joka näihin asti on keskeymättä jatkunut ja epäilemättä jatkuu edelleenkin, johtui ensin Kuparisaarelle noin kolmekymmentä vuotta sitte. Sieltä leveni se Michiganin rauta-alueelle ja Minneapolista länteenpäin oleville maanviljelysseuduille Minnesotassa. Minun tiedossani ei ole mitkä erinomaiset asianhaarat kulettivat suomalaisen siirtolaisuuden ensiksi juuri tuolle pohjoiselle, syrjäiselle Michiganin niemekkeelle. Ehkä yhtenä vaikuttavana syynä oli se, että vähää ennen, v. 1866, löydettiin rikkain ja kaivantotyöhön soveliain Calumet & Heclan kuparisuoni, joka löytö oli aivan käännekohta kuparikaivannon historiassa täällä. Silloinhan työt suuremmassa määrässä alkoivat. Ja kun kuparinkaivaminen on hyvin kovaa työtä, jättivät varsinaiset amerikkalaiset sen, kuten yleensä kovan työn, siirtolaisille. Suomalaiset olivat ruumiinvoimiltaan vahvaa kansaa ja sopivia sekä halukkaita tuohon jotenkin hyväansioiseen työhön. Siitä lähtien ovat he kunnialla paikkansa säilyttäneet ja pidetäänkin parhaimpina työmiehinä seudulla.
Kuparisaari on oikeastaan niemi, jonka kapealla vedellään eroittaa mantereesta Portagejärvi ja siitä luoteisempana Kanaali. Se on ollut synkän metsän peittämää, vaan on nyt suureksi osaksi hakattu. Kumminkin hakkaustyötä jatkuu vielä varsinkin pohjoisemmassa, harvemmin asutussa osassa.
Paitsi maanviljelystä ja kivenmurtamista, joita molempia jo vähemmässä määrässä harjoitetaan, antaa kupari, sen kaivaminen, sulattaminen y.m. melkein kaiken työn "saaren" asujamille. Kuparia löydettiin saarelta ensin pohjoisosasta ja alettiin sen kaivamista huomattavammassa määrässä noin 50 vuotta sitte. Enimmissä niistä kaivoksista on nyt lakkautettu työ, ei sentähden että niistä olisi loppunut kupari, vaan pikemmin siitä syystä että kuparia on ollut liiaksi. Parhaiten onnistuu kuparinkaivaminen sillä kohdalla, missä kupari on kiveen sekoitettuna, tietysti jotenkin runsaassa määrässä. Mutta täällä on kuparia oikein puhtaana kalliona. Ja sitä ei nykyisillä keinoilla vielä osata saada irti metallin sitkeyden vuoksi muuten kun kustannuksilla, jotka nousevat kalliimmiksi kuparin hintaa.
Parempia ja antavampia kuparikaivoksia on syntynyt saaren etelä-osassa. Suurin ja kannattavin kaikista on Calumet & Hecla, joka on mailman merkillisimpiä kaivannoita. Kuparikivisuoni on siinä rikkain ja laaja-alaisin. Sen kaivoksen syvyys on nyt lähemmäs 5,000 jalkaa, s.o. noin puolentoista kilometriä, ja on siis syvin kaivanto Amerikassa, melkeinpä koko mailmassa. Kaivanto on erittäin hyvässä, oikein mallikelpoisessa kunnossa. Ilma, ottaen huomioon kaivannon syvyyden, on erinomainen. Keskilämpö syvimmässä pohjassa on 87,6 astetta Fahrenheitia (noin 31 Celsiusta). Kaivannon jättiläiskonehisto on suurin ja paras mailmassa.
Tuhansia työmiehiä työskentelee tässä kaivannossa, iso osa on suomalaisia, jotka asuvat Calumetissa. Keskimääräinen ansio työmiehelle on, valtion julkaiseman tilaston mukaan vuodelta 1898, päivältä 2 doll. 37 senttiä, s.o. enemmän kun missään muussa saaren kuparikaivoksessa. Yhtiöllä on 640 omaa taloa, joita vuokraa työmiehilleen 3—10 dollarin kuukautisella vuokralla. Osalla työmiehistä on omat talot. Yhtiö pitää huolen työmiestensä lasten kouluutuksesta ja kustantaa sitä varten kouluja aina ylempiin oppilaitoksiin asti. Arvokas kirjasto on työväen käytettävänä.
Yhtiön toimesta on olemassa työmiehiä varten apukassa. Kukin työmies maksaa siihen 50 senttiä kuukaudessa ja yhtiö panee aina kassaan saman verran kun työväenkin puolelta karttuu. Kassassa on niin paljon rahaa, että enää ei tarvitse kantoa säännöllisesti toimittaa. Kassasta maksetaan miehille sairauden sattuessa 25 dollaria kuukaudessa ja tapaturmakuoleman kohdatessa 500 dollaria. Tilivuonna 1897 maksettiin kassasta 33,000 dollaria.
Calumet & Hecla yhtiö on tuottanut ihmeellisesti voittoa. Kaikkiaan on se jakanut voitto-osinkoja yli 52 miljoonaa dollaria, kokonaan suunnattomia summia alkuperäiselle pääomalle.
Calumet & Heclan kuparisuoni kulkee koillisesta lounaaseen hiukan vinossa suunnassa maanpintaan verraten. Kun yhtiö teki noin hyviä asioita, alkoi muissakin syntyä ajatusta mitenhän olisi mahdollista päästä käsiksi tuohon erinomaiseen kuparisuoneen. Silloin esitti kapteeni John Daniell rohkean tuuman. Hän sanoi, että jos ulkopuolella Calumet & Heclan piiriä, ottaen huomioon sen suunnan, mihin kuparisuoni kulkee, kaivetaan maata tarpeelliseen syvyyteen, löytyy sieltä sama kuparisuoni. Työtä ruvettiin tekemään, työtä, joka veti suuria summia ja jonka kannattavaisuutta esitti vaan tuo rohkea ajatus. Ja todellakin 2,270 jalan syvyydessä yhdyttiinkin kuparisuoneen. Näin syntyi Tamarackin kaivanto, joka on nyt noin 4,000 jalkaa syvä. Yhtiö on nyt jo maansisästä tuonut yli 160 miljoonaa naulaa kuparia ja on osakkailleen voitto-osinkoina jakanut jo noin kuusi miljoonaa dollaria. Senkin yhtiön palveluksessa on paljon suomalaisia. Työmiesten keskimääräinen palkka on kaksi dollaria päivässä, valtion antaman tilaston mukaan.
Samalla perusteella tehty kun edellinen on Tamarack Junior kaivanto. Se ei ole vielä tuottanut voittoa ollenkaan vaan päinvastoin on vienyt suuria summia, mutta hyvätuloinen siitäkin koituu.
Kun nyt olen luetellut jo muutamia kuuluisimpia kuparikaivantoja, mainitsen vielä muutamia, joissa jokaisessa suomalaisia työskentelee.