Suomalaisten ensi tuloa Red Lodgeen kuvaa kans. John Joki kokemuksestaan seuraavasti: Paikka on 43 mailia Northern Pacificin pääradalta ja oli villissä intiaaniseudussa, ilman rautateitä tai muitakaan ihmisteitä. Kun minä v. 1888 aloin pyrkiä kohti uutta paikkaa ottaen repun selkääni, jouduin heti ensi iltana hirveän rankkaan syksyiseen myrskyyn. Aavikkotuuli puhalti santaa ja sitte vettä virtanaan tehden pimeyden sietämättömäksi. Melkeinpä uhkasi se kuolemaakin. Kauvan harhailtuani pimeässä näin etäämmältä valopilkun loisteen ja uusine toiveineni ponnistelin väsyneitä voimia ehtiäkseni ihmisasunnolle. Mutta ensimmäinen iloni oli pian karkoitettu saavuttuani tupaan ja huomattua joutuneeni intiaanien joukkoon. Yritin jo kääntyä takaisin, mutta sen intiaanit saivat estetyksi ja tulin vasten tahtoani pysytetyksi sisällä. Pelkoni oli alussa varsin suuri, mutta kun sittemmin näin intiaanien rauhaisan toimiskelun ja sen ystävällisyyden, millä he minua kohtelivat, katosi pelkoni pois ja aloin turvallisesti odotella aamukullan nousua. Ennen aamua saapui eräs intiaani metsästämästä tuoden tuliaisiksi jäniksen, jota heti alettiin syödä keittämättä, paistamatta. Tuntui minusta ilkeältä syödä raakaa lihaa, vaan olin pakoitettu elämään talon tapain jälkeen. Aamulla miesten lähdettyä metsästykseen sain minäkin vapauteni. Ja kun he arvasivat minun pyrkivän Red Lodgeen, viittasivat sinne tienkin. Näin sitte onnellisesti saavuin perille ja aloin työskentelyn ansaiten 4—5 dollaria päivältä.
Työpalkat eivät ole enää entisen veroiset, vaan toki osalla vieläkin on hyvä palkka. Mutta se on pahaksi ettei työ ole säännöllistä, ei tehdä joka päivä työtä, sillä hiilen menekki ei ole tarpeeksi runsas. Hiilivarasto on kyllä vuoressa loppumaton.
Paitsi raittiusseuroja on suomalaisten keskuudessa myös ollut seurakunta. Pappina on siellä toiminut m.m. norjalaisen Haugensynoodin vihkimä pastori Aleksanteri Sandström (Suomen nimeltään: Saastamoinen).
Beltin kaivantokaupunki sijaitsee pohjoispuolella valtiota 20 mailia Great Fallsista pienen joen tasangolla. Luonto ympärillä on aavikkoa, "preeriä". Korkeat vuoriharjanteet, kuuluen Kalliovuoristojonoon, ympäröivät aavikkoa ja itse tasankokin on noin 4,000 jalkaa ylempänä merenpintaa. Maaperä on hiekkasekaista multaa tai hiekkaa, missä aavikkoruoho on ainoana kasvillisuuden tuotteena. Heinä on vahvaa ja ennen kaikkea mehukasta, koska se säilyttää tuon ravitsevan mehunsa yli talvenkin ja antaa tuhansille karjalaumoille riittävästi elatustaan.
Suuret kivihiilivarastot löytyy kätkettyinä aavikon alle. Työmiehet kaivavat miljoonia tonneja tätä hyödyllistä polttoainetta.
Luonto ylipäänsä aavikoilla ei ole viehättävää, onhan tasaista, yksitoikkoista, hiljaista ja pelottavaakin. Mutta laaksoissa ja joen varsilla muuttaa luonto muotonsa, pieni puronen lirisee kiivaasti eteenpäin, haapa- ja leppäpuut kasvavat kilpaa useanlaisten kukkalajien kanssa, ja janoiset karjalaumat pyrkivät sammuttamaan janoaan puron kirkkaassa vedessä.
Tällaisella paikalla sijaitsee Beltin kaupunki kuni helmi erämaassa, se on pienen joen varrella suojassa alituisilta aavikkotuulilta ja sen myrskyiltä. Luonto laaksossa on miellyttävä, kesän aikana hyvinkin kaunis, kun laakson rehevä luonto on elossa. Lumivuoria näkyy kaikkialta.
Paikka on vasta vähän aikaa ollut tunnettu, ainoastaan muutamia vuosia. Mutta työtä on hiilikaivoksessa tehty lujasti, ja kaupunki on noussut äkkiä kun taikasanalla, kuten useat kaivantokaupungit. Kaivos kuuluu mailman mainiolle kuparikaivosyhtiölle Anacondakomppanialle, ja hiilet kulutetaan yhtiön suurissa sulimoissa Anacondassa ja muualla. Mutta on seudulla pienempiäkin, itsenäisiä kaivantoja.
Ensimmäiset suomalaiset saapuivat seudulle 1893. Seuraavana vuonna tuli isompia suomalaisjoukkoja Elystä, Minn., ynnä muualta, joten kansalaistemme luku alkoi kasvaa joutuun. Nyt löytyy suomalaisia seudulla enemmän kun missään muussa paikassa Montanassa eikä pitkää aikaa kulune ennenkun ensimmäinen tuhatluku on täysi. Noin kolmesataa miestä tekee työtä hiilikaivannoissa. Nuoria neitosia on palveluksessa.
Sitä mukaa kun kansalaiset ovat asettuneet, vakaantuneet ja lisääntyneet, sitä mukaa ovat henkiset pyrinnötkin kehittyneet. Raittiusseura se ensin perustettiin kevättalvella 1894. Samana kesänä rakennettiin suuri kokoushuone, joka tuli maksamaan noin 2,000 dollaria, mutta suureksi harmiksi paloi se juuri kun oli valmiiksi tulemaisillaan.