Rannalle kokoontuu kalastajia. He ovat pukeneet karkeat vaatteet ylleen. Veneet päästetään telineiltään ja nostetaan purjeet pystyyn. Meidänkin veneemme pian on yksi tuossa perhosliudassa joella.
Kussakin kalaveneessä on tavallisesti kaksi asianomaista: kapteeni ja soutumies. Viimemainittu on edellisen palveluksessa. Kapteeni omistaa tavallisesti veneen ja verkon ja pitää voiton hyvänään. Paitsi näitä on veneessä kauniilla ilmalla tuon tuostakin syrjäisiä, jotka ovat lähteneet huvitteleimaan. Naisten laulu siis saattaa kajahtaa ilmoille matkatessa kalapaikoille ja saalista odottaessa. Ihanasti sointuu suomalainen kansanlaulu pehmoisilla aalloilla.
Auringon laskeutuessa saavumme sille paikalle, missä on tarkoitus laskea verkko. Nyt on elämä vilkasta Columbialla, kukin koettaa saada verkkonsa lasketuksi sellaiseen paikkaan, missä ei olisi monta verkkoa edessä. Mutta kun on tuhansia kalastajia verkkoineen, kukin yrittäen parasta paikkaa, syntyy väliin tungos, ja tungosta seuraa toisinaan pieniä kahakoita. Pahin kaikista on jos ensin tullut on kerinnyt laskea verkkonsa, ja toinen tulee sekä laskee verkkonsa juuri muudan syli eteen. Silloin täytyy edellisen nostaa verkkonsa ylös ja etsiä sopivampi paikka. Tätä kutsutaan "korkkaamiseksi".
Verkko on tavallisesti noin 300 syltä pitkä, silmukat 9 tai 10 tuumaa. Veneen perästä lasketaan verkko veteen aivan kun nuotta. Työ käypi siten, että soutumies soutelee hiljalleen ja kapteeni työntää verkkoa minkä ennättää.
Kun verkko on saatu lasketuksi, asetutaan päähän levolle ja annetaan virran kulettaa verkkoa ja venettä hiljalleen alas. Nyt ei ole juuri muuta tointa kun vaan on pidettävä silmällä, ettei verkko virran muassa laskeudu sellaisiin paikkoihin, joissa voipi repeytyä. Kalastajan tulee nuo paikat tuntea. Tuo kaikki on kapteenin huolena, jota vastaan soutumies saapi nukahtaakin veneen keulassa.
Kauniilla ilmalla on kalastus todellista nautintoa: suloinen kesäyö, ylhäällä vilkkuva tähtitaivas, tähdet loistaen timanttien tavoin tummansiniseltä pohjaltaan, helakka kuu antaen väritystä Columbian tyynelle pinnalle. Yhdeltä puolen rantaa näkyy synkkä, musta metsä, toisella rannalla Astorian kaupungista valot. Etäämpää kuultaa Satulavuorten mahtavat harjanteet pelottavina kuni öiset aaveet.
Mutta aina ei ole kalastus näin rauhallista Columbialla. Varsinkin keväisin kun lounastuuli lähettää vihurin liikkeelle, saaden mahtavan Tyynen meren hurjaan raivontaan, silloin on eri leikki. Aavalta mereltä tulee nuo aallot yhtenä hurinana ylös leveää Columbiata käyden taisteluun virran kanssa ja muuttaen veden valkeaksi vaahdoksi kun koskessa. Silloin tulee jos jonkinlaista vahinkoa kalastajille, verkkoja repeytyy, myrsky kaataa veneitä ja heittää joskus kalastajatkin pohjattomaan syvyyteen, mistä eivät koskaan palaa. Valtameri nielee tavallisesti saaliit. Väliin kumminkin löydetään tällaisen myrskyn jälkeen yksinäinen vene tai repiytynyt verkko, löytyypä joskus kalastajakin omasta verkostaan kuolleena.
Kun verkot ovat olleet tunnin pari vedessä ja alkaa olla puoliyön aika, rupeavat kalastajat kahvinkeittoon veneessään. Tehdään mukana olevaan pieneen uuniin valkea kuivista ja helposti palavista puista. Pian on kahvi valmis. Mukana on tietysti myös ruokaa jos jonkinlaista, kalamies ei ole oppinut niukkaan ruokaan. Yöllä maistuu ruoka hyvältä vesillä, ja kahvi sekoitettuna kananmunalla kuuluu olevan voimakasta ja lämmittävää. Syödessä, laulaessa ja jutellessa kuluu aika hupaisesti. Kun alkaa tulla aamupuoli ja taivaanrannalle ilmestyy vähän valonkoitetta, silloin ruvetaan nostamaan verkkoa ylös ja katsomaan mitä on tullut saaliiksi.
Verkon nostaminen, "pakkaaminen", on hupaisaa työtä, sitä hupaisempaa mitä useammin saa komean hopeahtavan lohen nostetuksi ylös. Niinpian kun nostaja näkee lohen olevan verkon silmukassa, ottaa hän koukkunsa ja lyöpi sen kalan niskaan, nostaen saaliin veneeseen. Ei tarvitse kovin monta tuollaista leiviskän painoista lohta olla, kun jo tulee kelpo palkka. Jokainen lohi on arvossa siinä dollarin vaiheilla. Saalis on noin kymmenen lohta yössä, usein vähemmän, mutta toisinaan enemmänkin.
Kalat säilytetään veneen pohjalla, kunnes mennään keittimöön, missä ne punnitaan, ja kalastaja saapi merkitä saaliinsa. Keittimöt maksavat lohesta määrätyn taksan mukaan, joten kalastaja saapi vapaasti mennä aamusella kotiin, levähtää taas iltaan, ellei halua kalastaa päivällä. Päiväkalastus ei varsinkaan sydänkesällä ole oikein tuottelias, joten siihen ei niin yleisesti oteta osaa.