Työskentely Juneaun seudun kaivannoissa on erillaista kun tavallisesti muualla, joissa tällaiset kaivantotyöt tehdään enimmäkseen maanalaisissa tunneleissa, mutta täällä on kaivannot avonaisia. Metallisuoni alkaa maasta juoksemaan kohti maansisään, joten tehdään avonaisia kaivoja. Nämät ovat monessa suhteessa epämukavammat ja vaarallisemmat kun maanalaiskaivannot. Jota syvemmäksi ja laajemmaksi tällainen kaivanto tulee, sitä vaarallisemmaksi käy työntekokin. Mäenrinteestä saattaa milloin hyvänsä irtautua kiviä ja muuta soraa, joka päästen vauhtiinsa kaataa alleen mitä sattuu eteen. Tapaturmat ovatkin monilukuiset ja on muutamia suomalaisiakin saanut siellä surmansa tai tärväytynyt ikipäiviksi. Talvella on työnteko tuollaisessa avonaisessa reijässä hyvin surkeaa.
Juneaun ja Douglasin suomalaisilla on omia taloja useita ja tulisivat he kaikki yleensä hyvin toimeen, jos ei osassa olisi juoppous ja pelaus liian suuresti vallalla.
Nykyään on Juneau enimmäksi osaksi vaan läpikulkupaikka suomalaisille. Harva Alaskan suomalainen on ollut käymättä Juneaussa, vaikka on sittemmin siirtynyt paremmin toiverikkaille seuduille. Usea, jonka rahavarat ovat olleet lopussa, ettei ole voinut tehdä tarpeellisia varustuksia erämaaelämälle, on tehnyt jonkun aikaa työtä Treadwellin y.m. kaivannoissa ja sitte, ansaittuaan rahaa, jatkanut matkaansa etemmäksi.
Lähdeppä sinäkin, lukijani, seuraamaan suomalaista kullanetsijää Yukonille ja noille kehutuille Klondiken seuduille. Matka Amerikan eri osista tavallisesti kulkee ensin Seattlen kaupunkiin Washingtonissa. Sieltä voi kulkea laivalla aivan Klondikelle asti, mutta harva tavallinen kullanetsijä mennessään käyttää tätä pitkää ja kallista, vaikkakin mukavaa, kulkukeinoa. Palatessa, jos on kullansaalis ollut oikein hyvä, kuletaan herroiksi sieltä kautta, Yukonia St. Michaelsiin ja sieltä merta myöten Seattleen tai San Franciscoon.
Mutta me lähdemme Seattlesta Juneauhin. Se matka maksaa 16 dollaria, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. On ne laivat aikoinaan kulettaneet tuon matkan 5 dollarillakin, mutta kallistivat kultakuumeen paisuttua suureksi. Matkatamineet ja koko vuoden muona ostettiin ennen tavallisesti Juneaussa, mutta nyt se suureksi osaksi ostetaan Seattlessa. Meneehän ne vähemmälläkin kun koko vuoden muonalla, mutta viisasta on ottaa se matkaan. Ruoka Yukonin ja Klondiken kultaseuduilla on kallista. Jos kultaa löytyy hyvästi, ei niistä hinnoista paljon surkeilla, mutta vähemmän onnistunut kullanetsijä syöpi mieluummin omaa ruokaansa. Paitsi ruokaa tulee ottaa mukaan lämpimiä villavaatteita, jalkineita, kintaita, tärkeimpiä lääkkeitä, kirves ja vähän muita puusepän kaluja, pyssy y.m. Kaikki nämä varustukset vuoden muonan keralla nousevat noin 200 dollariin.
Juneausta viepi laiva meidät vähän toista sataa mailia Chilkoot-nimiseen seutuun. Siinä on nyt Dyea-niminen kauppala, syntynyt viime kultakuumeen aikana. Chilkoot on kahden jättiläisvuoren välinen sola. Siinä kulkee nyt kyllä tramwayvaunutkin, mutta tavallinen kullanetsijä säästää kyytirahat ja vetää itse tavaransa kelkalla solan yli. Tietysti ei koko tuo tavarajoukko kule yhdellä kerralla jyrkän ja vaikeakulkuisen vuorisolan yli, vaan tavallisesti kuletetaan ensin pienempi osa jonkun matkaa, jätetään sinne ja käydään toista hakemassa. Jos kulemme kesällä, silloin emme voi käyttää kelkkaa, vaan täytyy meidän kantaa tavaroita selässämme. Intiaanikantajia saisimme kyllä vuokrata ja heidän leveihin selkiinsä kyllä tavaraa sopisikin, mutta mielellämme säästämme senkin rahan, sillä intiaanit ovat tottuneet palveluksistaan aika lujasti nylkemään.
Paras aika kulkea Chilkootin yli on maaliskuu. Talvella on siellä melkein alinomaista lumipyryä, ja lumivyöryt ovat haudanneet kymmeniä matkalaisia kerrallaan.
Kun olemme päässeet solan huipulle, alkaa matka alaspäin. Se on kyllä helpompaa, vaan on hyvin vaivaloista ja vaarallista. Vuoren alla alkaa matkamme vesiteitse. Ensin kuletaan järviä, vaan kun olemme maaliskuulla liikkeelle lähteneet, olemme nyt parhaillaan siihen aikaan järvillä, kun ne ovat vielä jäässä, lumettomana iljanteena. Meidän on nyt lumipaikoilla hyvä vetää kelkkaa ja iljanteella saamme oikein tulista kyytiä, kun panemme kelkkoihimme purjeet ja annamme tuulen viedä. Tätä matkaa kestää 170 mailia ja sitte tullaan joelle, joka parhaillaan purkaa jäitä. Metsästä haemme hyvää lautapuuta, sahaamme lautoja ja laitamme veneen, jolla jatkamme kulkua myötävirtaa. Paikoin on joki vaarallinen laskea, sillä siinä on jyrkkiä putouksia. Mutta moni suomalainen kullanetsijä on jo ennen kotimaassaan tottunut koskia laskemaan. Niinpä kun milloin sattuu suomalaisen veneen mukaan muidenkin veneitä, saa kansalaisemme nekin laskea alas ja ansaitsee siten jonkun verran vähien rahojensa lisäksi. Erästä oululaista pyydettiin muutamalle putoukselle varsinaiseksi laskijaksi ja luvattiin 10 dollaria päivältä, mutta kukapa sinne jäi, kun oli isomman ansion toivo kultamailla.
Paljon on vaikeuksia välillä, mutta sitte kun päästään laskemaan vuolasta Yukonia, ei ole enää hätää. Nyt kulkee tavaravarastokin, joka kunkin henkilön osalle painaa noin 500 naulaa, helposti veneessä. Pysähdymme siinä paikassa, missä Klondikejoki laskee Yukoniin. Siinä onkin Dawson City, pieni kultakuumeesta syntynyt kaupunki. Asujamia on siinä nyt noin 8,000. Jos nyt Dawsonissa kuulemme huutoja uusista kulta-alueiden löydöistä, kiiruhdamme sinne ja koetamme saada oman kleimin (kaivantoalueen). Meidän täytyy olla nopeita, sillä pian nuo alueet otetaan. Parhaimmat kulta-alueet ovat Klondikeen juoksevien syrjäjokien ja niiden sivupurojen varsilla. Kaivantoalue on nyt leveydeltään 100 jalkaa joen vartta (ennen oli se 500 jalkaa) ja pituudeltaan lähellä rantaa nousevaan vuoren rintaan. Maksu tuosta on Canadan hallitukselle 15 dollaria. Kukin saa vaan yhden kleimin, paitsi alueen löytäjä, joka saa palkkioksi yhden, keksijäkleimin, lisää. Eräs noista kultarikkaista puroista, Bear Creek, on suomalaisten löytämä. Kannattavat kultakleimit on jo kaikki otettu, mutta uusia löytöjä yhä tehdään ja ken silloin ehtii, saapi osansa. Kultahieta kaivetaan joen rantamaalta useampien jalkojen syvyydestä. Kaivaja kaivaa siksi; kunnes on päässyt pohjakallioon. Kultasuoni on juuri tuota kalliota vastassa. Talvella nostetaan tuo multa ylös ja keväällä vesien auvettua huuhdotaan.
Monella suomalaisella on omia kleimejä Klondiken seudulla ja jotkut niistä ovat hyvin antoisat. Eräs suomalainen on sieltä tuonut vähän enemmän kun neljän kuukauden saaliina 30,000 dollaria. On muitakin suomalaisia, jotka ovat oikein hyvin onnistuneet. Mutta iso osa suomalaisista Klondikella tekee toisille työtä ansaiten palkaksi puolitoista dollaria työtunnilta. Kymmentuntiselta työpäivältä tekee siis ansio 15 dollaria. Se on hyvää sekin. Se, jolla ei ole itsellään ruokavaroja, saa maksaa ruuastaan joka päivä keskimäärin 3 dollaria. Vaikka siis ruoka onkin kallista, jääpi sittekin hyvä päiväraha. Tavallisesti tehdään toisille työtä ainoastaan niin kauvan, kunnes oma kannattava kleimi saadaan.