Ylempänä pitkän Yukonvirran varrella, juuri nykyisillä kultaseuduilla, kyllä voisi viljaakin kasvattaa, mutta vielä nykyään ei siitä ole välitetty. Muut elinkeinot pitävät mieliä jännityksissä. Sillä vaikka Alaska ei tarjoakaan maanviljelijälle suuria etuja on siellä muuten luonto rikasta.
Jo kauvan aikaa on Alaska ollut tunnettu oivalliseksi turkiksistaan, kallisarvoisista metsäeläinten nahoista. Kuuluisimmat ovat Alaskan mustan- ja hopeankarvaiset ketunnahat, joilla kummallakin on hyvä hinta markkinoilla. Paitsi näitä löytyy muita metsäneläviä, joista saadaan kalliita turkiksia.
Kauvan on myös ollut tunnettuna toinen tuotantoala, hylkeiden pyynti. Sitä harjoitetaan Alaskan länsirannikolla aina Behringin salmeen asti, jopa ulommaksikin, suurena tulolähteenä, ja satoja ihmisiä elää sillä. Suuriin summiin nousee hylkeiden ja turkiksien arvo, mitä vuosittain Alaskasta saadaan. Järjetön hylkeiden surmaaminen on kumminkin viime aikoina niiden saalista vähentänyt ja ellei olisi jo ryhdytty rauhoitustoimiin, olisi pian se tulolähde loppunut.
Lohenkalastus on myös hyvin antoisa Alaskassa, jopa antoisampi kun kalastus Columbialla. Viime vuosina on paljon huomiota kiinnitetty siihenkin. Satoja lohenkalastajia menee joka kesä Alaskaan, missä silloin on jokien suut ihan sakeana näitä kaloja. San Franciscosta ja Astoriasta kulkee monia kalalaivoja keväisin sinne ja palaavat syksyllä tuoden suuret saaliit kannuihin keitettyä lohta. Kalastusyhtiöillä on Alaskassa omat keittimönsä ja kalastuspaikkansa.
Mutta kaikista näistä rikkauksista viepi voiton Alaskan metallivarastot, mitkä näyttävät vuosi vuodelta tulevan yhä tuottavammiksi. Ja kivihiilialueetkin näyttävät Alaskassa olevan loppumattomat, vaikka niihin ei ole vielä ehditty suuremmassa määrässä huomiota kiinnittämään.
Jo aikaisin on tiedetty myös Alaskan kultarikkaudesta, mutta siihen aikaan kun alue kuului Venäjälle ei siihen huomiota pantu. Jo heti sen jälkeen, kun Venäjä möi tuon rikkaan maan v. 1867 puolella kahdeksatta miljoonalla dollarilla Yhdysvalloille, alkoivat amerikkalaiset prospäkkärit (kullanetsijät) tehdä hyviä löytöjä. Silloin vielä löydettiin suurempia metallirikkauksia varsinaisissa Yhdysvalloissa, joten Alaskan kulta sai maata kätköissään. Mutta jälkeen vuoden 1880 rupesi kummallisempia puheita kulkemaan Alaskan kultapaljoudesta. Eräs prospäkkäri Juneau löysi sen rikkaan kultaseudun, missä on nyt hänen nimelleen omistettu kaupunki, suurin Alaskassa. Vastapäätä olevalta Douglassaarelta löydettiin yhä enemmän kultaa. Nyt rupesi tänne ihmisiä tulvaamaan. Laitettiin säännölliset kaivantotyöt koneineen, muserrusmyllyineen ja sulimoineen. Juneau sai löydöistään myydessä ne yhtiölle kymmeniä tuhansia dollareita, mutta joi ne muutamassa kuukaudessa, joten taas pian suorisi kullanetsintään. Se oli hurjaa aikaa. Vihdoin syntyi Treadwellin kultakaivosyhtiö Douglasin puolelle ja nyt on siellä yksi mailman suurimpia ja rikkaimpia kultakaivoksia. Nyt ei enää niiden kulta-alueiden arvo ole kymmeniä tuhansia, vaan miljoonia dollareita.
Uusia kultalöytöjä tehtiin etempänä Alaskassa. V. 1896 keväällä kuului kullantoitotus Cooks Inletistä ja tuhansia kullanetsijöitä riensi sinne, toiset onnistuen, toiset pettyen. Samoihin aikoihin, jopa ennen sitä tunkeutui paljon kullanetsijöitä Yukonvirralle ja saivat jotkut runsaastikin kultaa emäjokeen virtaavista puroista. Näin syntyi kullanhuuhtomot Forty Milessa, Circle Cityssä y.m. Mutta vasta kesällä 1897 kuului sieltä ihmeistä ihmeellisimpiä asioita. Silloin saapuivat ihmisten ilmoille ensimmäiset onnelliset kullankaivajat Klondikesta, joka oikeastaan ei enää ole Alaskaa, vaan kuuluu Canadan alueeseen. Kultaa tuotiin säkittäin. Moni köyhä kullankaivaja oli muutamissa kuukausissa päässyt satojen tuhansien dollarien omistajaksi.
Tämä oli käännekohta Alaskan historiassa. Nyt vasta oikea ihmistulva ryntäsi sinne. Alaskan kultakuume voitti Californian kuumeen. Seuraavana kevännä kävi oikea kansainvaellus Alaskaan. Seattle ja muut satamakaupungit olivat lähtijöitä täynnä. Mikä noiden kullanetsijäin kohtalona lienee, tulevaisuus osoittaa. Varmasti heistä moni pettyy toiveissaan ja osa sortuu kurjuuteen. Mutta epäilemättä myös usea tuo sieltä kultaa tullessaan. Alaskalle itselleen on tästä se etu, että yksi ja toinen jää sinne asumaan ja niin tulee tuokin syrjäinen seutu asutuksi.
Suomalaisia on asunut Alaskassa jo Venäjän vallan aikana ja lienevät he silloin oleskelleet melkein yksinomaan pääkaupungin, Sitkan ympäristöllä. Luultavaa on, että niitä on nytkin siellä joku määrä, vaikka tämän kirjoittajalla ei siitä ole tarkempaa selkoa. Vieläkin on Alaskan hallituspaikkana Sitka, mutta se on jo joutunut yleisestä liiketiestä niin syrjään, että harvoin sieltä mitään kuuluu. Juneau on nykyisin pääpaikka Alaskassa. Se on porttina kultamaille. Sinne on tullut joku Sitkan suomalaisistakin ja useita muualta. Edistyvän kaupungin moninaiset puuhat antavat suomalaisille työtä, ja onhan sitä ansiota saatavana seudun kultakaivoksistakin. Juneaun ja sen naapurin Douglasin kultakaivannot ovat kivilouhoksia. Ainoastaan joku vähemmänarvoinen kullanhuuhtomo löytyy. Yukonvirran varrella sitä vastoin ovat kultapaikat yleensä huuhtomoita. Juneaun tienoilla ei yksityisen kullankaivajan kannata tehdä työtä omin neuvoinsa, vaan on hänen ryhdyttävä työhön kaivantoyhtiöille. Ja rikkaassa Treadwellin kaivannossa onkin moni suomalainen työssä ansaiten päivältä vähintäin 2 dollaria ja sen lisäksi vapaan ruuan.
Muutamilla Juneaun suomalaisilla on omia kaivosalueita, vaan kun niihin tarvittaisiin kalliita koneita, eivät ole ruvenneet kultaa kaivamaan enemmälti kun vaan ovat saaneet selville kuinka rikasta kultasuoni on. Jos hyvin käy, voivat he myydessä saada näistä alueista suuriakin summia.