— Jos ei sen suurempaa rangaistusta anneta kuin tänne karkoitetaan, kiittäkää Jumalaa ja rukoilkaa, että kaikki Vermalannin ja Taalain suomalaiset lähetettäisiin tänne. Onni olisi, vaikka koko Suomen kansa sieltä Suomen niemeltä sodan ja hävityksen sekä puutteen jaloista tänne toimitettaisiin. Kyllä täällä elää ja kyllä tänne sopii.
Seurueessa nousi hilpeä mieliala. Miehet kertoivat kotimaan tapauksista ja kyselivät uuden maailman oloja. Kyseltyään Vermlannin asioita selitti sotilas:
— En näitä kysele sitä varten, että tuttavistani kuulisin. Jos lieneekin minulla siellä omaisia, en heitä muista. Tietänettekö Rambon talosta siellä itäisessä Vermlannissa Degerforsin pitäjässä. Minä olen siitä talosta syntyisin, mutta jouduin aikaisin sisaruksieni kanssa maailmalle. Jotakuinkin samasta syystä kuin tekin. Olimme rautaruukkien tiellä. Hisingenin saarella sitten asuimme ja siellä ovat omaiseni vielä. Minä opin merimieheksi, ja kun tänne lähtevään laivaan heitä etsittiin, lähti Pietari Rambo Amerikkaan. Tänne jäin ja tänne aion jäädä ainaiseksi.
Miehet katsoivat ihastuneina ja luottavin mielin uutta tuttavaansa, joka näytti päättäväiseltä, voimakkaalta mieheltä.
Rambo sanoi mahdollisimman pian lähtevänsä viljelystöihin.
— Ei täällä jouda aikaansa sotilaana kuluttamaan, kun hyvä maa odottaa muokkaajaansa.
— Sitä mekin tässä olemme miettineet, että maatyöhön pitäisi päästä, puhui Martti Marttinen.
— Niin pitäisi, vakuutti Rambo. — Kuitenkaan ei siihen aivan heti pääse, selitti hän. — Minua sitoo sopimukseni yhtiön kanssa. Ja teitä useimpia näkyy sitovan se, että olette tuomioistuimen karkoittamia. Ruotsin hallitus ja kauppayhtiö tarvitsevat sotilaita ja työntekijöitä. Linnoituksia on rakennettava ja yhtiölle tupakkaviljelyksiä raivattava. Meidän on kaikkien ensin palveltava itsemme vapaiksi. Mutta sitten me lähdemme, lähdemme joukolla. Me perustamme uuden Suomen. Tähän me emme jää linnoituksen jalkoihin, tänne keräytyvät ne, jotka eivät ole erämaitten lapsia. Me suomalaiset kuulumme ylämaahan. Sinne painauduimme Ruotsissa, sinne painaudumme täälläkin ja elämme omaa elämäämme. Suomi ja Ylämaa, ne on meidän luotava. Nyt ei niitä vielä ole, mutta käsillämme ne syntyvät. Jokea ylös kulkien paranevat maat aina vain. Tähän asti minä olen ollut yksin. Nyt meitä on monta. Me olemme Suomen karhuja, joilla on jokaisella yhdeksän miehen voima. Sellaisella voimalla kun maata mullistamme, eivätköhän vielä meidänkin silmämme näe tätä maata toisenlaisena leivänkasvattajana kuin nykyään.
Sotilas oli puhunut voimakkaasti, silmät tähdättyinä miesten päitten yli aivan kuin ne olisivat katsoneet tulevaisuuteen. Hänen puheensa, joka käsitti kokonaisen tulevaisuuden ohjelman, teki uutistulokkaisiin suuren sytyttävän vaikutuksen.
Rambo oli sitten hetkisen vaiti. Ei muistanut haarikkaansakaan. Hän havahtui unelmistaan, kun Anthony tuli kysymään vieläkö halutti lisää olutta.