Joulujuhlaa varten oli olut asetettu keittämisen jälkeen ulos isoihin astioihin jäähtymään. Yön aikana pistäytyi metsästä karhu suloisen maltaanhajun houkuttelemana herkkua maistelemaan. Yrittäessään juoda se poltti hiukan kuonoaan ja sen vuoksi murahti suuttumuksesta. Tästä kuultiin kutsumaton vieras.
Pietari Kokkinen sattui olemaan vahdissa. Hän kaatoi luodillaan karhun, joka oli komea ja musta.
— Kun oli ikävä joutilaana valvoa yö, katsoin parhaaksi toimittaa jouluksi karhunpaistia, johon te olette tottuneet, kehasteli hän niille, joita laukaus oli houkutellut yövuoteelta.
Metsänriistasta ei siirtokunnassa todellakaan ollut puutetta, vaikka väestö ei suurin joutanut metsästämään. Intiaaneja kävi Christinassa harva se päivä ja heillä oli mukana, paitsi nahkoja, myös monenlaista riistaa. Suomalaiset saivat tutustua Amerikan peuroihin, lihaviin kalkkunoihin, kauniisiin fasaaneihin ja moniin muihin.
Intiaanit toivat myös maissin tähkiä, joista suomalaiset saivat nähdä, että Klingan puheissa Amerikan ohran valtavuudesta oli perää.
Kaikki nämä kiihoittivat mieltä tutustumaan tähän maahan ja sen ihmeisiin. Martti Marttinen koetti miettiä keinoa, miten voitaisiin saada aikaan järjestely, joka tekisi uutisasutuksen perustamisen myös karkoitetuille mahdolliseksi.
Nyt työskentelivät suomalaiset enimmäkseen yhtiön rakennus- ja tupakanviljelystöissä. Piikki oli sotaväessä Klingan osastossa, samoin Pietari Kokkinen, joka oli sotilaana siirtokuntaan lähetetty, mutta joka niinikään halusi hartaasti omintakeisiin toimiin. Luukas, joka ei raskaaseen työhön pystynyt, harjaantui tynnyrintekijäksi ja oli sellaisena varsin tarpeellinen siirtokunnassa. Metsästysmatkoja hän suuresti kaipasi. Niitä muistellessaan hän lauloi iltaisin kanteleensa säestyksellä vanhoja lauluja Hiiden hirven hiihdännästä ja karhun peijaisista.
Erkki Mulikka, joka oli vapaamies, ei olisi ehdottomasti ollut sidottu yhtiön töihin. Kuitenkaan ei hän halunnut tovereitaan jättää. Tai oli jotain muutakin, joka pidätti häntä linnoituksen lähettyvillä. Hän kuletti tukkilauttoja Viinajoelta Christinan rantaan ja näin hän sai taas kerran laskea koskea, mihin oli osoittautunut taitavaksi siellä kotipuolella Isojoen koskessa. Tästä toimestaan hän nautti suuresti luonnon suuressa pyhätössä.
Monen mietiskelyn perästä Martti Marttinen luuli keksineensä ehdotuksen, joka soveltuisi myös yhtiön tarkoitusperiin. Hän esitti ensin Klingalle ja sitten yhdessä komentajalle, että ne karkoitetut, jotka haluaisivat ryhtyä maanviljelykseen, saisivat avata itselleen viljelyksiä, joissa kasvattaisivat m.m. tupakkaa senverran kuin yhtiö vähintäin vaati. Se työvelvollisuus, jota yhtiö vaatisi rakennus- ynnä muita yhtiön töitä varten, voitaisiin suorittaa niinä aikoina vuodesta, jolloin maatyöt eivät ole pakottavan kiireelliset. Tästä järjestelystä hyötyisi yhtiö, Ruotsin hallitus sekä asianomainen viljelijä itse.
Helppo oli Klingan saada komentaja vakuutetuksi järjestelyn edullisuudesta. Tämä suostui tekemään sopimuksia niiden tuomittujen kanssa, jotka hän katsoi soveliaiksi, siitä, että heidän tarvitsi vain puolen vuotta kerrallaan olla yhtiön välittömässä työssä, kunhan toisen puolen vuoden aikana raivaavat uutisasutusta ja myyvät yhtiölle kasvattamansa tupakan. Kun hallitukselta saapuneiden määräysten mukaan tuomittujen pakollinen palvelusaika oli neljä vuotta, oli heidän, tämän uuden järjestelyn mukaan, palveltava yhtiötä kahdeksan puolivuosikautta, ellei yhtiö syystä tai toisesta tulevaisuudessa tahdo aikaa lyhentää.