Näin katsoi yhtiö täydellisesti valvoneensa yhtiön etuja.
Järjestely tyydytti suomalaisia, jotka olivat valmiit ja sangen innostuneet ensi tilaisuuden tullen lähtemään sopivia viljelysmaita tarkastelemaan, jopa itse uutisasutuksia perustamaan.
He koettivat tehdä tuttavuutta linnoituksessa käyvien intiaanien kanssa. Siihen johti osaksi heidän luontainen uteliaisuutensa, enemmän kuitenkin halu saada selville sopivimmat uutisviljelysseudut. Kieli oli alussa suurena esteenä tuttavuuden teolle. Rambo, joka oli oppinut näiden lähiseutujen intiaanien, lenapien, kielen, toimi tulkkina, milloin sattui paikalla olemaan. Pian alkoi myös Pietari Kokkinen solkata intiaanien kieltä niin että toimeen tuli. Kevään saavuttua jo muutamat toisetkin, kuten Martti Marttinen, Erkki Mulikka ja etenkin Olli Räsänen osasivat selvitellä asioitaan intiaanien kanssa.
Yleensä olivat tämän siirtokunnan ja intiaanien välit alusta pitäen mitä parhaat. Lenapit olivat aivan rauhallisia ja huomasivat, että heillä oli näistä valkoisista suurta apua. He kyllä kertoivat, että sisämaassa jokien latvoilla ja vedenjakajalla asui toista heimoa, minquasia, jotka ovat uusille asukkaille kuten heillekin vihamielisiä. He ovat sotaisia ja voimakkaita. Heidän sotiaan sekä orjuuttaan ovat lenapitkin eri aikoina saaneet katkerasti tuntea.
Eräänä päivänä kevätpuolella tuli intiaanipäällikkö läheisestä ylämaasta siirtokuntaan komentajan puheille. Hän oli tavallisia intiaaneja arvokkaampi. Arvon merkkinä oli pitkä sulkatöyhtö, joka ulottui päästä syvälle alas niskaan. Hän kävi komentajalle kertomassa, että minquasit olivat levottomia, ja oli pelättävissä että he hyökkäävät joen rannalle. Intiaani arveli että siitä voisi seurata onnettomuutta ei ainoastaan rauhallisille lenapeille vaan myös valkoisille. Komentaja lupasi suojella lenapeja, kun he puolestaan tarpeen tullen auttavat häntä.
Kun intiaanipäällikkö tuli komentajan luota ja ryhdikkään arvokkaana käveli linnan pihalla, ympäröivät suomalaiset uteliaina hänet ja koettivat saada aikaan keskustelua. Suomalaiset kyselivät mistä päällikkö oli kotoisin, millaisia olivat maat siellä päin, oliko riistaa j.n.e.
Päällikkö osoittautui halukkaaksi keskusteluun, ja niin siirryttiin tupaan, jossa Kokkinen tarjosi vieraalle piippua — hän oli jo Rambolta kuullut rauhanpiipun merkityksestä.
Intiaani kertoi olevansa Naaman, läheisimpien perheyhdyskuntien päällikkö ja asuvansa Naamanjoella, joka on jonkun matkaa ylöspäin. Hän kertoi, että maat ovat hyvät kasvamaan ohraa ja että metsissä on riistaa enemmän kuin täällä linnoituksen luona. Vedet ovat hyvin kalaiset. Erittäinkin on lohia paljon.
Sen verran kuin Räsänen ymmärsi näitä selittelyjä sai hän sen käsityksen, että nuo seudut olisivat uutisasutukselle mitä edullisimpia.
— Näinköhän, hän koetti huonolla intiaaninkielellään kysyä, — olisi Noamasella mitään sitä vastaan, että me tulisimme sinne paikkoja katselemaan? Me etsimme sopivata maata missä voisi tupakkaa ja viljaa kasvattaa. Mahtaisiko Noamanen sallia meidän siellä hiukan kalastaa ja metsästääkin, noin koetteeksi vain?