— Mainio myllynpaikka, huudahti Räsänen. — Tähän tulee Uuden Suomen mylly ja minä rupean mylläriksi. — Hän tutki maata kosken ympäriltä ja huomasi sen viljelykseen erittäin sopivaksi.
Lahti kosken alapuolella oli matala ja liejuinen. Se mutkitteli useissa koukeroissa ja rannat olivat tiheän viidakon reunustamat. Luukas ja Kokkinen lähtivät kiertämään joen suulle kutsuakseen veneessä tulijoita lepopaikalle. Hekottivat pyssyt mukaansa ja Kokkinen sanoi:
— Pankaa pata tulelle. Me käymme aitassa hakemassa keittämistä. — Hän oli kuullut omituista äänen sorinaa lahden mutkan takaa.
Kauan ei miesten tarvinnut kävellä ennen kuin he yhdyttivät suuren hanhiparven, joka uiskenteli rauhallisena.
— Minä täräytän parven keskeltä tuon ison ja lihavan, sanoi Kokkinen.
Luukas valitsi toisen samanlaisen, joka parhaillaan nosti päätään vedestä ja nieli pohjasta kiskomaansa ruohoa.
Yhteislaukaus kajahti veneessä olijain ja lepopaikassa odottavain korviin sekä vielä kauemmas. Intiaanitkin havahtuivat rauhallisissa majoissaan, sillä pyssyn ääntä he olivat vasta viime aikoina kuulleet ja sitäkään tuskin vielä koskaan näillä mailla. Hanhiparvi kohosi raskaasti vedestä ja lensi lyhyen matkan päähän. Ammutut jäivät jälelle, ja Luukas sekä Kokkinen korjasivat ne saaliinaan. Samassa lensi säikähtynyt joutsen heidän ylitseen. Luukas oli ehtinyt laittaa pyssynsä kuntoon ja ampui senkin. Nyt oli heillä vesilinnun lihaa hyväksi ateriaksi koko, joukolle. Jatkaessaan matkaa niemekkeelle siirtyäkseen sieltä lähestyvään veneeseen, kohtasivat he vielä villejä ankkoja, joita ammunta ei ollut säikähdyttänyt. Pari niistä joutui lisäämään ruokavarastoa.
Kun he palasivat veneessä kosken partaalle, missä toverit odottivat, heitti Kokkinen ylimielisesti saaliin rannalle ja sanoi:
— Toimme pienen näytteen pitkäkaulaisista. On siinä sulkia, jotta voitte koristaa itsenne kuin intiaanit.
Veneessä siirryttiin joen toiselle rannalle ja miehet asettuivat nurmikolle ateriaa valmistamaan.