— Kyllä Räsänen paikan osaa arvioida, myönsi Martti Marttinen ympäristöä tarkastaessaan. — Kelpaisi tänne asettua asumaan ja elämään.
— Nämä ovatkin niitä sakhemi Naamanin maita, jonne hän meitä kutsui, selitti Rambo. — En varmasti tunne hänen asuntopaikkaansa, mutta pian se saadaan selville, sillä luulenpa laukausten houkuttelevan uteliaita punanahkoja luoksemme.
Hän arvasi oikein. Jokivartta ylhäältäpäin juoksi muutamia intiaaneja, ja lahdelta tuli punanahkapoikanen, joka oli ollut kanotillaan kalastamassa ja jota suomalaiset eivät olleet metsän varjosta huomanneet.
Päästyään seurueen luo pakanat pysähtyivät vähän matkan päähän ja katsoivat äänettöminä. Joku heistä palasi hetken kuluttua takaisin, arvatenkin viemään sanaa kylään, joka oli jossain ylempänä.
Rambo houkutteli poikasta tulemaan lähemmäksi. Arkaillen tämä lähestyi pitäen kalastusneuvoaan, onkivavan tapaista kädessään.
Räsänen kysyi:
— Tiedätkö sinä, punainen vekara, missä Noamanen asuu?
Poika ei heti tajunnut kysymystä, viittasi sitten ylöspäin jokivartta.
— Oikeassa ollaan, vakuutti Rambo. — Pian pääsemme kuninkaissa käymään.
— Tai ehkä kuningas tulee meitä tervehtimään, arveli Kokkinen. — Ei sitä kunniaa Ruotsissa sattunut. Laittakaa keitto hyväksi, jotta on kuninkaallekin tarjota. Kohta syömme samasta padasta ja vaikkapa samalla lusikallakin.