— Veronkantaja vaatii veroina myös hirvennahkoja. Mistä niitä saisi jos ei kaataisi.
— Ei se ole muuta kuin kateutta ruotsalaisten puolelta, arveli Luukas, — etteivät he sallisi suomalaisten metsästää. Kun ei riistaa saada, syytetään siitä suomalaisia. Kyllä sitä on riistaa heidänkin varalleen, mutta eihän metsänelävä aivan kotipirttiin Isonjoen laaksoon juokse. Metsästä se on haettava, ja metsästä sen suomalaiset hakevat.
— Käyvät ne joskus ruotsalaisetkin näissä metsissä, puuttui puheeseen Erkki Mulikka. — Kesällä kaskenpolton aikana olivat suomalainen ja ruotsalainen metsämies tavanneet toisensa Kurkilouhen alla kaadetun peuran raadolla. Kumpikin, sekä suomalainen että ruotsalainen, väittivät peuraa omakseen. Ruotsalainen sanoi sen haavoittaneensa ja jälkiä seuranneensa. Suomalainen sanoi: Minä en sitä haavoittanut, minä ammuin sen tähän paikkaan, enkä ole koko aikana päästänyt silmistäni. Siitä syntyi tappelu ja suomalainen tappoi ruotsalaisen.
Paavo-renki tiesi, että nyt eivät ruotsalaiset enää liiku yksinään metsissä. Heitä on useampia yhdessä, ja monen suomalaisen henki on mennyt, kun on varustamattomana saapunut heidän tielleen.
— Meitä lähtee nyt kuitenkin siksi monta liikkeelle, että saa olla parvi ruotsalaisia ennenkuin meiltä hirvennahka viedään, jos elukka saadaan ammutuksi, vakuutti Pekka, heittäen samalla luupalan Killille järsittäväksi.
Miehillä oli, kuten tavallista suomalaismetsissä, hyvä ruokahalu. Leipä mieheen kului, lisäksi suuri kimpale hirvenlihaa ja aimo padallinen lintukeittoa nauriiden kera.
Saunasta palanneet naiset kantoivat olkia lattialle, ja sinne paiskautui väki levolle riisuutumatta. Mitään peitettä ei ollut, osalla oli hirven- tai poronnahkat allaan. Miehet sopivat siitä, että hyvissä ajoin ennen auringonnousua lähtevät liikkeelle. Reeta toimittaa sanan Mulikkaan Erkin lähdöstä. Martti lupasi palata seuraavaksi illaksi. Leena laittoi evästä konttiin koko seurueen tarpeiksi.
HIRVENAJO ALKAA.
— Ylös miehet! herätteli Luukas jo ennenkuin Otavan sarvet olivat kääntyneet päivän nousulle.
Pian oli metsästäjäseura jalkeilla. Kun ei Erkki Mulikalla ollut pyssyä mukana, otti hän vanhan vaarin jousen, jolla tältä salolta oli aikoinaan monet peurat kaadettu — ja kerran karhua haavoitettu niin, että kirveellä saatiin lopetetuksi.