— Itah, sanoi hän ja kohotti kätensä.
— Itah, vastasi Marttinen. Tämä oli intiaanitervehdys ja merkitsi:
"Jumala olkoon kanssasi."
Poika riensi päällikön luo näyttämään ongenkoukkuaan, jonka oli saanut. Naaman silitti pojan päätä ja lausui lahjasta kiitoksensa. Sitten hän valitsi penkereellä korkeamman paikan ison yksinäisen puun alla ja istuutui siihen arvokkaasti. Hänen seurueensa istui puolikehään hänen molemmille sivuilleen. Muut intiaanit kokosivat päällikön eteen kehän keskelle risuja ja puita, pyysivät suomalaisilta tulta ja sytyttivät nuotion, jota kaiken aikaa pitivät palamassa.
Päällikkö täytti piipun tupakalla ja viittasi eräälle seuralaiselleen, joka nuotiosta ottamallaan kekäleellä sytytti sen. Vetäistyään muutaman savun, hän lähetti piipun Marttiselle, joka katsoi asiaan kuuluvaksi vetää niinikään muutaman savun.
Tämän toimituksen aikana ei sanaakaan sanottu.
Kokkinen, jota huvitti se juhlallisuus, millä kaikki tapahtui, täytti astian valmiilla linnunkeitolla ja, asettaen siihen lusikan, meni Marttisen luo ja kohteliaasti kumartaen tarjosi nautittavaksi. Martti pysyttäytyi vakavana ja söi pari lusikallista. Kokkinen kääntyi sitten Naamanin puoleen ja tarjosi keittoa hänelle sanoen:
— Meillä on tapana ensin syödä ja sitte tupakoida. Intiaanipäällikkö uudisti erittäin arvokkaana saman tempun kuin Martti Marttinen.
Sitten kutsui Räsänen kaikkia yhteiselle aterialle. Intiaanit ja valkoihoiset hyörivät pian yhdessä ja söivät aterian, ensimäisen "kuninkaallisen", mihin suomalaiset olivat koskaan ottaneet osaa.
Sen jälkeen istui Naaman samaan arvopaikkaan, minkä oli äsken valinnut, seuralaistensa keskeen. Suomalaiset muodostivat nuotion toiselle puolelle samanlaisen kehän, jossa Martti Marttinen oli päällikön asemassa, Rambo ja Kokkinen hänen sivuillaan. Nyt alkoi rauhanpiipun polttaminen.
Naaman nousi seisaalleen ja lausui: