— Tämä on minun kasvinkumppanini, lapsuudentoverini, selitti hän työtoverilleen Helmeelle.
— Me olemme Reetan kanssa jo vanhoja tuttuja Ruotsista, Morasta saakka, sanoi Helme ja tervehti ystävällisesti.
Erkki kertoi, että Helme, joka jo Ruotsissa harjoitti kaupantekoa, oli nyt vain kiireiden pakotuksesta rakentamispuuhissa. Kuvernööri tahtoi hänestä tehdä hallituksen kaupanhoitajan ja siirtyy hän siihen toimeen aivan ensi tilassa. Tähän juuri rakennetaan kauppataloa, Helmeen tulevaa kotia.
Erkki istui mättäälle ja avasi eväslaukkunsa. Reeta katsoi sopivan hetken tulleen.
— Jos et pahastu, toin sinulle pienen kalakukon lämpimäisiksi, sanoi hän. — Niinhän minä ennen aikaan… — Hänen sanansa tulivat vähän katkonaisina.
— Niin, niin, monta kalakukkoa olet sinä minulle paistanut ja syöttänyt, nauroi Erkki. — Olet sinä herttainen tyttö, oikein kullan muru. Aivanpa tuntuu kuin olisimme Ruotsissa. Helme, tule, saat oikeata kalakukkoa. Ja sen takaan, että se on hyvää.
Reeta vavahti. Hän säikähti, että jos toinenkin söisi sitä kukkoa.
— Pieni se on kahdelle miehelle, mikä on yhdelle tarkoitettu, sanoi
Helme leikillä. — Sitäpaitsi minuahan kotona ruoka ja perhe odottavat.
Poislähtiessään hän huusi Reetalle: — Käy toki meidän muoria ja lapsia katsomassa. Reeta seisoi Erkin luona jännittävässä odotuksessa.
— Istu sinä tähän toverikseni, pyysi Erkki. — Istu kuten ennen vanhaan. On tässä kukossa sinullekin. — Hän leikkasi kukosta palasen Reetalle. Tyttö tarttui ahnaasti siihen. Yhdessä he siinä aterioivat, kumpikin osaansa. Reeta oli mielissään. Ensimäinen tehtävä tärkeässä asiassa onnistui yli toiveitten.