Silloin Stinan silmiin osui käärme, joka luikerteli puun juurella
Reetan jalkain vieressä.
— Käärme, huu, käärme, huusi hän kauhistuneella äänellä ja temmaten pienen pojan syliinsä riensi viemään sitä syrjään.
Mutta Reetan ärtyneisiin hermoihin vaikutti kaikki tuo järkyttävästi. Hän ei voinut liikahtaakaan, hänen koko ruumiinsa vapisi ja silmänsä liekehtivät kuin mielipuolella ja osoittaen Stinaa täräjävällä kädellään huusi hän niin että kuului kauas:
— Käärme, käärme. Sinä itse olet käärme! Sinä olet murhannut sulhasesi ja kielotellut toisen, joka ei ollut sinun omasi.
Tämä huuto kuului rakennukselle saakka. Erkki hyppäsi alas telineiltä ja riensi apuun. Hän polki vaarattoman matelijan maahan kuoliaaksi, tempasi pyörtyneen Reetan syliinsä ja lähti viemään häntä pois. Myös Helme ja muutamia muita rakennuksella työskennelleistä saapui paikalle. Helmeen tarjouksesta vietiin Reeta hänen kotiinsa.
Stina seurasi jälessä horjuen kamalan syytöksen painosta. Hän näki miesten karttavan häntä. Ja nyt, kun hän olisi tarvinnut Erkin suojaa, ei tämä tuntunut muistavan häntä. Lapsuudentoveri oli vallannut hänen huomionsa.
Helmeen emäntä ryhtyi hoitamaan Reetaa, joka hetken kuluttua tointui pyörtymyksestä. Erkki siirtyi pois sairaan luota luvaten käydä myöhemmin katsomassa.
Hämärän saavuttua tuli vuoteen ääreen Kaisa, joka oli Reetaa kaivolla turhaan odotellut ja sitten lähtenyt etsimään. Kun Kaisa juotti sairaalle keittämäänsä teetä, tointui tämä nopeasti, mutta oli äärimmäisen järkyttynyt.
Kaisa oli sitä mieltä, että nyt luonnollisesti täytyy lykätä ne tehtävät, joita varten oli Christinaan tultu.
— Ei, ei, nyt minä vasta tarvitsenkin sinun apuasi, sanoi Reeta kiihtyneenä. — Nyt on toinen asia saatava selväksi ja aivan heti.