Hän istui sairaan vuoteen ääreen ja tarttui hänen käteensä. Reeta huomasi kuinka liikutettu Erkki oli. Hänen kätensä vapisi.
— Voitko nyt paremmin, kysyi nuori mies.
— Kun en ole koskaan ennen sairastanut, tuntuu tämä varsin oudolta, vastasi tyttö. — En osaa selittää mikä minuun on tullut.
Erkki mietti hetkisen.
— Minun täytyy puhua sinulle asioista, jotka ovat meille kummallekin sekä myös muille tärkeät. Ensin tahtoisin saada erään asian selvitetyksi.
Hetken vaitiolon jälkeen Erkki jatkoi:
— Meitä oli monta kuulemassa, mitä sinä sanoit tuolla puun juurella sille naiselle, joka oli ystävällisenä sinua lähestynyt. Minä en niitä sanojasi silloin ymmärtänyt. Tällä väliajalla luulen päässeeni selville, mitä tarkoitit. Olen nyt myös muulta taholta saanut samoja viittauksia hirveästä epäluulosta, joka on olemassa ja josta tähän saakka minulla ei ole ollut aavistustakaan. Jaksatko keskustella tästä?
Reeta, joka oli tuntenut miellyttävää rauhaa pitäessään Erkin kättä, havahtui unelmistaan. Päivän muistot palasivat.
— Täytyyhän minun, vastasi hän väristen.
— Jos jaksat, niin todella sinun täytyy. Kas niin, koeta olla rauhallinen. Sinä olet jostain saanut tietoa siitä salaisuudesta, joka koskee minulle hyvin läheistä naista. Tiedätkö, että hänet on Ruotsissa kuulutettu mieheen, jota hän ei rakasta?