Nyt oli viimeinen tilaisuus.
Erkki olisi vielä viipynyt, mutta koputus ovella yltyi. Helme avasi ikkunan.
— Kulje huoneitten varjossa suon reunaa myöten metsään, neuvoi hän ja työnsi ystävänsä ulos.
Vasta kun varjo oli liikkunut pimentoon ja siellä kadonnut, avasi Helme oven, josta pari sotilasta tuli sisään.
— Meillä on käsky vangita Mulikka, he sanoivat.
— Kuinka niin, mitä hän on tehnyt? ihmetteli Helme.
Sotilaat eivät siihen mitään vastanneet, toimittivat vain tarkastuksen, mutta eivät mitään löytäneet. Kun he poistuivat, läksi heidän mukanaan myös Helme. Ilmeistä oli, että sotilaille annettu käsky ei koskenut Stinaa, sillä he tunsivat Klingan hoitajattaren niin hyvin, että muuten olisivat varmasti hänet ottaneet.
Reeta ja Stina jäivät hämärtyvään huoneeseen kahden kesken. Stina nojautui vuoteen seinustaa vastaan ja itki.
Äkkiä Reeta nousi vuoteelta ja riensi viereiseen huoneeseen. Kului kotvan aikaa, sitten hän palasi tuoden mukanaan Kaisan. Stina katsoi vähän ihmetellen, sillä hän oli suomalaisvaimosta kuullut omituisia puheita. — Reeta osoitti suurta toimekkuutta.
— Nyt on meidän naisten toimittava, sanoi hän.