— Kiertävä kerjäläinen, se noita-akka, ilmoitti hän kuvernöörille.
— Nyt minä ymmärrän, puhui kuvernööri. — Te olette rohjenneet käydä noituutta harjoittamaan kirkon portailla puolenyön aikana. Kyllä minä ne tavat vanhasta maasta tunnen. Kotona poltetaan noidat nuotiolla. Luuletteko, että pirulle annetaan täällä enemmän valtaa? Käykää, pojat, hakemassa sotilasvahdit tänne.
Kaisa yritti nousta, mutta ei jaksanut.
— Emme me mitään pahaa tahtoneet, kuului hän kuiskaavan.
Pelko jähmetytti Stinan kielen.
Paikalle kerääntyi useita juomingeissa olleita. Heillä oli useampia syytöksiä "noita-akkaa" vastaan. Se, joka oli nähnyt Kaisan tietä lakaisevan muutama hetki sitten, ilmaisi näkemänsä. Toinen oli huomannut näiden naisten kiertävän kirkkoa lukien salaperäisiä lukuja. Kolmas oli nähnyt oudon olennon pyörivän kirkon portailla kuin väkkärän sekä sitten kaatuvan maahan; oli luullut sitä paholaiseksi, mutta nyt huomasi, että sama akkahan se oli, vaikka hänellä taisi todellakin olla paholaisen hahmo.
Mieliala joukossa kiihtyi naisia kohtaan. Kun sotilaat saapuivat ja kuvernöörin käskystä vangitsivat naiset, ei näillä onnettomilla ollut ketään puolustajaa, ei edes säälijää.
— Roviolle joutavat sekä murhaaja että noita-akka, tuomitsi joku.
— Viekää ne täksi yöksi linnan vankilaan, määräsi kuvernööri. — Katsomme, voiko heidät jo huomenna siirtää Helsingborgiin. Heidät tutkitaan ja tuomitaan oikeudessa.
Kaisa oli niin heikko, että sotilaitten täytyi kantaa häntä. Taluttamalla oli Stinakin vietävä. Häntä värisytti, vaikka yö oli lämmin.