Jos katsojat olisivat voineet läheltä nähdä, kuten valkopukuinen tyttö, joka vapisevana piti kättään kalpean, tainnoksissa makaavan naisen päällä, olisivat he huomanneet kylmettyneen ruumiin värähtelevän ja saavan vähitellen eloa. Silmät, jotka olivat sulkeutuneet, aukenivat, niiden eloton ilme sai kiiltoa. Nainen, joka oli näyttänyt kuolleelta, tuli eläväksi.
Hän käänsi kasvonsa tyttöä kohti ja kuiskasi heikolla äänellä:
— Minä olen niin kovin väsynyt.
Miehet, jotka aluksi seisoivat taikauskon kiinninaulaamina, tulivat kärsimättömiksi. Humala oli heistä osaksi haihtunut.
— Pirujako lienevät vai enkeleitä, arveli kuvernööri. — Kumpaisiakin olen ennen nähnyt. En kuitenkaan naispiruja. Eteenpäin!
Miehet lähestyivät kirkon rappusia. Valkopukuinen nainen säikähtää, hypähtää ylös. Toinen makaa edelleen portailla.
— Mitä temppuja täällä tehdään, keskiyön aikana pyhitetyllä paikalla? ärjäisi kuvernööri.
— Kas, sehän onkin Klingan lapsenhoitajatar, huomasi Sven Skute lähelle tullessaan.
— Ahaa! huudahti kuvernööri. — Sama, joka on epäilyksen alainen murhasta. Tietysti taas salaperäisiä juonia punomassa. Mitä sinä kirkon rappusilta haet? Kuka sinulla on toverina?
Joku miehistä nousi katsomaan makaavaa naista.