Hänen saapumistaan odotti myös Stina, joka Kaisa Väinämön kanssa oli siirretty Helsingborgin linnan vankilaan. Niinikään odotti Stina jotakin tietoa Erkistä, josta hän ei ollut kuullut mitään sen kohtalokkaan illan jälkeen, jolloin tämä hänen pyynnöstään pakeni pimeyteen. Hän tiesi, että Erkki oli lähtenyt vihamiestään etsimään. Oliko hän löytänyt? Miten olivat he keskinäiset asiansa selvittäneet? Olivatko he tulossa? Nämä kaikki olivat kysymyksiä, jotka risteilivät usein Stinan ajatuksissa.
Ja tätä monien kysymysten sarjaa hän jatkoi uusilla kysymyksillä. Mitä sitten seuraa, kun Gustaf tulee tänne? Erkki pääsee vapaaksi epäluulosta. Myös hän itse pääsee vankilasta — mutta mihin? Mestauslava kyllä välttyy, mutta sen sijaan uhkaa häntä kauheampi, uhkaa pakollinen avioliitto vihatun miehen kanssa.
Hän ei salannut näitä ajatuksiaan onnettomalta vankilatoveriltaan.
— Minä en voi mennä hänen kanssaan naimisiin, vakuutti hän. — Minä inhoan häntä, minä vihaan häntä. Luultavasti ei minulla ole muuta keinoa kuin hukuttaa itseni.
— Älä toki niin toivoton ole, lohdutti Kaisa. — Pelastuksen teitä on monenlaisia.
Nils Dalbo tuli tytärtään katsomaan.
— Siinä asiassa, jonka tähden sinut on vangittu, alkaa tutkinto huomenna, ilmoitti hän. — Kuvernööri tulee itse oikeutta istumaan. Hän on jo asettanut lautakunnan. Olisi nyt perin tärkeä voida todistaa, että Gustaf on elossa. Siihen raukeaisi heti koko syyte.
— Kunhan odotetaan, vielä se asia voidaan todistaa, vakuutti Stina.
— Kuvernööri ilmoittaa jo liian kauan odottaneensa. On mahdollista, että hän ei enää odota.
— Minulla on syytä luulla, että aivan pian saamme tietoja Gustafista, sanoi Stina.