Suomalainen ja sauna kuuluvat yhteen.
Kylvyn jälkeen ateria maistui. Se nautittiin kodassa padan ympärillä. Lattialle oli sirotettu pehmeitä lehviä, joilla oli mukava lojua. Keskustelu sujui mainiosti. Muisteltiin entisiä oloja siellä vanhassa maassa, niitä kärsimyksiä ja puutteita, joita siellä oli, mutta myös iloja, jotka juuri kärsimysten välissä niin riemastuttavasti mieleen vaikuttivat. Kerrottiin vanhat kaskut kotipuolen asuttamisesta, väkevistä suomalaisista ja myös onnettomista vainoista suomalaisten ja ruotsalaisten välillä.
— Siellä kotona oli maailma sittenkin liian pieni, sanoi Marttinen. — Siellä ei ollut mahdollista vetäytyä syrjään, jottei toinen olisi ennen pitkää potkaissut. En tiedä kuinka suuri maa tämä on, mutta minusta näyttää siltä, että tänne sopii. En tarkoita, että pakenisimme ihmisiä, mutta hyvä on kuitenkin tietää, ettei ole pakko olla kenenkään survottavana.
— Ei tiedä miten nämäkin seudut vielä ihmisistä täyttyvät, arveli Pietari Kokkinen. — Minusta on kumma, jos tällainen paratiisi saa iät kaiket olla erämaana. Mutta minun ja meidän onnemme on, että näin on tähän saakka ollut. Senpä vuoksi haluni on nyt lohkaista täältä niin suuri pala, että siitä on helppo monelle pikku Kokkiselle ja heidän jälkeläisilleen ositella.
— Samaan pyrin minä, vakuutti Pietari Rambo. — Kun me olemme palat itsellemme lohkaisseet, tulkoon tänne sitten muita kuinka paljon tahansa. Minä en lainkaan kadehdi. Kyllä minulta naapurisovun saa.
— Me kun Piikin kanssa olemme täällä kahden asuneet, olemme tunteneet itsemme niin sanomattoman onnellisiksi ja tyytyväisiksi. Eipä olisi ihme, jos täällä vielä voisi syntyä suuriakin asutuksia. Miljoonia tänne mahtuu, ja minä suon heille siunaukseni.
Kun tuli puhe Kaisa Väinämöstä, nosti Pietari Kokkinen kysymyksen, missä hän ja se tyttö, joka karkasi hänen kanssaan, nykyään lienevät.
— Piikki ja Luukas voisivat siihen ehkä jotain valaistusta antaa, tunnusti Martti. — Eikä sen tiedoksi tulemisesta laajemmissakaan piireissä nyt luullakseni enää mitään vaaraa ole.
Piikki kertoi:
— Vähän mekin siitä asiasta tiedämme. Kun poistuimme tuona kamalana yönä jokea ylöspäin, näkyi roihu kauas takaamme. Päivän vaietessa soudimme tätä jokea. Kaisa tahtoi aina vain kauemmas ja kauemmas. Me tulimme pitkän matkan kuljettuamme suurelle koskelle, josta emme enää päässeet ylös. Siinä Kaisa nousi veneestä, otti Stinan mukaansa ja he lähtivät kosken vartta kävelemään ylöspäin. 'Odottakaa täällä puoli päivää', hän sanoi ja lisäsi: 'Jollemme ole silloin täällä takaisin, palatkaa pois. Me olemme silloin saaneet turvan, johon eivät kuvernöörinkään voimat pysty.' Me jäimme katsomaan, kun he poistuivat. Minusta näytti, että kosken yläpuolella kohtasi heidät intiaani, joka lähti opastamaan. Ainakaan emme ole siitä lähtien heitä nähneet. Me läksimme paluumatkalle. Mutta emmehän me voineet palata siirtokuntaan, kun olimme auttaneet karkureita pakosalle. Niinpä pysähdyimme tähän mieluisaan paikkaan ja rakensimme Saunamme. Te olette ensimmäiset meitä tervehtimässä, ellemme ota lukuun intiaaneja, joita melkein joka päivä tapaamme virralla.