Mutta Stinaa ei näkynyt.
Erkki koetti arvata, missä noista majoista Stina asusti. Majat olivat matalia, nahoista tai puunkuorista kyhättyjä katoksia, joissa oli seinä vain kolmella puolella. Keskikäytävän puoleinen seinä oli avoin, ainoastaan mattojen verhoama. Erkki hiipi varovasti, jottei herättäisi turhanpäiten huomiota. Hän tahtoi, jos mahdollista, ilman apua löytää rakastettunsa. Lähellä nuotiota olevan asumuksen suojaan hän pysähtyi kuulostamaan. Silloin hän näki Väinämön Kaisan tulevan kokouspaikasta aitaukseen ja menevän asumukseen niin läheltä Erkkiä, että tämä olisi voinut koskettaa häntä kädellään. Hän arvasi Stinan asuvan siellä, ja kun Kaisa hetken kuluttua palasi, kiiruhti Erkki sisään, työntäen verhon tieltä. Majassa istui Stina nypläten jotain lankaneulomusta. Tyttö loi katseensa tulijaan, veret sävähtivät hänen poskilleen, hän hypähti istuimeltaan ja oli samassa tuokiossa kauan kaivatun, rakastetun Erkin sylissä.
Hetken kuluttua istuivat nuoret kertomassa toisilleen vaiheistaan ja kokemuksistaan.
Stina kertoi:
— Kun me läksimme polttoroviota pakoon, muisti Kaisa saaneensa kutsun tulla intiaanien luo sekä matkaohjeet. Sen vuoksi tulimme niille putouksille. Intiaaneilla lienee tapana pitää siellä vahtia. Ainakin me tapasimme silloin vahdin, jolle oli huomautettu valkoisen tietäjänaisen mahdollisesta tulosta, koska intiaaninuorukainen heittäytyi Kaisan eteen pitkäkseen kunnioituksesta ja lähti sitten sanaa sanomatta meitä ohjaamaan. Tulimme tänne illan suussa. Täällä vietettiin parhaillaan kiitosjuhlaa sen johdosta, että oli saatu häviämään rutto, joka oli heimoa pahasti hävittänyt.
— Kaisan ilmestyminen juhlaan oli iloinen yllätys päällikölle ja muille juhlan johtajille, jatkoi Stina kertomustaan. — He käsittivät sen johtuneen taikavoimista, sillä he olivat juuri sillä hetkellä ylistäen maininneet häntä, kun heidän käsityksensä oli, että Kaisa oli pelastanut heidät rutosta. Hän oli antanut taikaneuvoja ja ne olivat hänen poissaollessaankin vaikuttaneet.
— Juhlapaikalla, jonne meidät nyt vietiin, oli päällikön ja lääkemiehen väliin sijoitettu pieni valkoinen lapsi korokkeelle kaiken kansan katseltavaksi. Heti kun Kaisa siihen katsahti, tunsi hän sen tyttärekseen, omaksi Marjetakseen, joka oli häneltä salaperäisellä tavalla kadonnut. Välittämättä mistään riensi hän kesken juhlatoimituksia lavalle ja painoi lapsen sydäntään vasten.
— Kun päällikkö nyt ilmoitti kansalle kuka merkillinen olento oli juhlaan tullut, lankesivat kaikki maahan ja kunnioittivat häntä.
— Niin olemme sitten täällä eläneet. Arvaa sen, että hyvä meillä on ollut eikä ole mitään puuttunut. Kaisa on hoitanut tytärtään, jota nämä minquasit pitävät onnensa suojelijattarena. Kaisan takia on minuakin kohdeltu kuin ruhtinatarta.
Erkki ei ollut malttanut keskeyttää rakastetun tytön kertomusta mainitsemalla niistä vaaroista, jotka heitä uhkasivat. Hän piti kuitenkin silmänsä ja korvansa valppaina siltä varalta että jotakin outoa tapahtuisi.