Hän etsi apuriksi lupautuneen punanahan, joka makasi täysin humaltuneena nuotion lähellä.
— Oletko unohtanut tehtäväsi? sanoi Gustaf pudistaen hänet hereille.
Mies koetti puolustautua, soperrellen, ettei sopivaa tilaisuutta ollut vielä tarjoutunut.
Gustaf näytti pyssyä, jonka oli luvannut. — Tiedä, että tämä on omasi heti kun tuot tytön solalle, hän sanoi. — Tämän avulla sinä pääset muista edelle, sillä sellaista ei ole vielä heimossasi kenelläkään muulla. Punanahka innostui.
— Odota täällä, minä tuon hänet, hän vakuutti ja lähti hoippuvin askelin kulkemaan keskimmäistä paaluaitausta kohti.
LOPPUSELVITYS.
Kun Erkki oli laskeutunut alas tasangolle toveriensa luota, kiersi hän suuren nuotion ja kaupantekijät sivulta välttääkseen huomion, ja niin pääsi pujahtamaan huomaamatta aina keskimmäiselle aitaukselle saakka.
Pelkäämättä ja vitkastelematta hän rohkeasti astui aitauksen sisään. Useimmat perhenuotiot olivat siellä sammumaisillaan, sillä väki, nuoret ja vanhat, olivat rientäneet kaupantekotilaisuuteen.
Keskimmäinen nuotio oli hyvin hoidettu. Erkki näki sen ääressä kauniisti kirjaellun vanhan naisen. Hän oli tämän yhteiskunnan valtaemäntä. Koko yhteiskunta oli hänen sukuaan, hänen jälkeläisiään ja jälkeläistensä jälkeläisiä, kuitenkin yksinomaan äidin puolelta lasketun sukulaisuuden nojalla. Niinpä esimerkiksi ei tässä yhteiskunnassa voinut olla valtaemännän naimisissa olevia poikia, koska he kuuluivat vaimojensa yhteiskuntiin, jota vastoin tytärten miehet ja perheet olivat täällä.
Erkki näki tämän nuotion vierellä omituisen korkeamallisen ja komeasti punaisilla nauhoilla kirjaellun kehdon, jossa makasi lapsi.