— Emme me kauan viivy. Huomenna ennen puoltapäivää olemme takaisin, vakuutti Dalbo. Jos viipyisimme, työnnä kissankolosta vettä ja leipää.
Aitoissa ei yleensä ollut mitään aukkoa. Oven alasyrjässä oli vain pieni reikä, mistä kissa voi kulkea pyytäessään hiiriä.
— Minä tulen pian perästä, huusi Gustaf toisille.
— Unohdin jotain.
Hän lähestyi Stinaa, tarttui hänen käsipuoleensa ja puristi sitä kovasti.
— Sinä näyt hellivän tätä suomalaista. Kavahda! Teeppäs tiliä kuinka sinä jouduit hänen seuraansa?
— Hänen silmänsä leimusivat.
— Se ei sinuun kuulu, vastasi Stina loukkautuen sulhasensa kovakouraisuudesta ja tempautui hänestä irti.
— Sinä tiedät että minä olen raju mies enkä tunne sääliä suomalaista kohtaan. — Gustaf oli sangen ärtynyt. — Pane mieleesi, että tuo mies ei tästä talosta elävänä lähde.
Näin vannottuaan hän lähti tavoittamaan tovereitaan.