— Tulivatko he todellakin suoraan tappamaan, kysyi Pekka-vainajan isä.
— Vaikea on minun sitä päättää, vastasi Luukas, — Heidän johtajansa ainoastaan moitti meitä heidän metsästysmailleen tulemisesta. Jos ei murha ollut lähtiessä ajateltu, suunnitteli sen punatukkainen miestensä kanssa siellä. Mahdollisesti he olivat lähteneet meitä vangitsemaan, ja sen he olisivat voineet ilman murhiakin suorittaa.
— Minä lähden huomenna voudille asiasta ilmoittamaan, päätti Martti.
— Tarpeen on, että sinä Erkki lähdet mukaan. Luukas tervehtynee siksi, kun asia oikeudessa tutkitaan.
Vanha vaari keskeytti päreiden kiskomisen.
— Ei ole ruotsalaisissa ollut oikeutta siitä lähtien, kun
Kaarle-kuningas kuoli, sanoi hän.
— Eivätpähän ole saaneet rangaistusta nekään, jotka ovat suomalaisten taloja ja vilja-aumoja polttaneet.
Miesten keskustellessa aukeni tuvan ovi ja sisälle tuli kaksi miestä, sotilaita. Toisen huomasi Piikki heti alemmaksi upseeriksi.
Hyvää iltaa toivottivat he tupaan. He astuivat takkavalkean ääreen lämmittelemään käsiään. Ilta oli kylmä. Valo levisi kasvoille.
— Klinga, sotatoverini Klinga, huudahti Piikki ja kompuroi kankealla jalallaan tulijoita tervehtimään. — En ole sinua moneen vuoteen nähnyt.