Martti kapsahti kiveltä pystyyn, tavoitteli rankaa, jolla hätisteli. Eläimet säikähtivät, hyppäsivät uuden huhta-aidan yli ja juoksivat metsään. Vielä kauan jälkeen päin kuului ryske niiden paetessa.
— Eipäs sattunut mukaani pyssyä, päivitteli Martti. — Olisipa helpolla saanut hyvän paistin.
Hirvet eivät seutukunnalla olleet harvinaisia, vaikka olivatkin suomalaisten kiihkeän metsästyksen johdosta vähentyneet. Jokaiseen taloon koottiin syksyllä talven varaksi hirvenlihaa, nahat vietiin veronkantajalle tai myytiin markkinoilla. Suomalainen ei säästänyt hirviä senkään vuoksi, kun ne tunkeutuivat kaskimaille ja söivät tuoretta ruislaihoa ja penkoivat lyhteet irti aumoista.
Martti hankkiutui lähtemään kotimatkalle, kun alkoi lähestyä sauna-aika. Hän poikkesi aukeaman alareunaan, missä oli pieni nauris-huhta. Tuhkan päällä kasvaneet nauriit olivat kehittyneet maukkaiksi. Hän kokosi niistä hyvän kantamuksen, muistaen että sen tervetulleempaa lahjaa hän ei voi pojalleen kolmivuotiaalle Martille viedä. Ja täytyi niitä olla paistikkaiksikin, kun uuni leipomuksen jäljeltä oli lämmin.
Koira haukahti metsässä rinteen alla, ja pian oli Martin vierellä naapurin, Pekka Oinosen Killi. Tämä pystykorva oli Suomesta tuotu ja oli paikkakunnan paras ja suosituin hirvikoira. Martti ei malttanut olla tuttuaan hyväilemättä ja arvasi, ettei Killin nuori isäntä ollut kaukana. Sieltä alhaalta nousikin kolme miestä, Pekka Oinonen, renkimies Paavo ja tunnettu metsänkävijä Luukas. Miehillä oli selässään vahvat kantamukset heiniä, joita he olivat suolta koonneet karjan talvirehuksi. Kun ei raivattuja niittyjä ollut, koottiin heinää vanhoilta huhta-ahoilta ja muualta sen verran, että voitiin elättää muutamia lehmiä talven yli. Heinät kannettiin syksyllä kotiin, jotta ne olisivat tarvittaessa lähellä.
— Terve, huusi Martti tulokkaille. — Tulittepa kuin kutsuttuina.
— Onko karhua näkynyt? kysyi Pekka ajatellen laitumella kulkevia lehmiä, jotka olivat aina vaarassa joutua karhun raadeltaviksi.
— Ei karhua, mutta hirviä ja komeita on nähty aivan tuoreeltaan, selitti Martti.
Miehet jättivät taakan maahan ja seurasivat Marttia, joka ohjasi heidät auman luo. He eivät ehtineet montakaan askelta ottaa, ennenkuin Killi jo keksi hirvien jälet. Koira painoi kuononsa maata vasten, kulki hiljalleen häntäänsä heilutellen ja nuuski. Vihdoin ulvahti se innostuksesta, pujahti aidan alitse ja alkoi haukkuen edetä metsään päin.
— Kutsu Killi pois, kehoitti Martti. Pekka vihelsi ja huusi koiraa takaisin. Killi ei ollut halukas hylkäämään löytöänsä, mutta totteli kuitenkin kutsua ja palasi Pekan luo. Luukas sitoi köyden koiran kaulaan ja piteli sitä siitä kiinni.