He tulivat Kokkisen kotiin.
— Sinäkö katsot, että koko tämä laaja metsä on sinun aluettasi, koska teet kaskiasi mihin sattuu? kysyi sotilasten johtaja ankaralla äänellä.
— Kun aluetta eivät muutkaan ole käyttäneet, olen ottanut rukiin sieltä, missä maa on ollut sopivinta, puolusteli metsäsuomalainen. — Isäni on tätä viljelystapaa harjoittanut vuosikymmeniä, ja minä olen seurannut esimerkkiä.
— Et ainakaan viimekesän kaskelta mitään korjaa. Me olemme polttaneet aumasi maan tasalle, julisti johtaja.
— Mitä, minunko viljani olette polttaneet? huudahti Pietari kauhistuneena. Vaistomaisesti hän tarttui pyssyynsä, joka oli tuvan seinällä.
— Vai vastarintaan sinä aiot kruunun miehiä vastaan? Tule järkiisi poika! lausui johtaja ankarana temmaten Pietarin keskelle lattiaa. Hän käski miesten vangita nuoren talonpojan, joka oli uskaltanut tarttua aseeseen heitä vastaan.
— Me viemme sinut voudin luo.
Kokkisen nuori vaimo — jäi lapsineen itkemään.
Myöskin Olli Räsäseltä poltettiin viljat, ja lisäksi pantiin tuleen hänen uutisasuntonsa, jona oli vastarakennettu sauna, missä tämä uutisviljelijä oli yksinäisyydessä asunut. Myöskin Olli saatettiin vangittuna voudin luo, joka oli sijoittunut Tossavaiselle.
Joka päivä tehtiin ilmoituksia poltetuista viljoista, riihistä ja asuinrakennuksista. Joka päivä kuljetettiin vankeja. Joukossa oli yksinäisiä pakolaisia, jotka olivat täällä metsissä olleet turvassa, oli kiertäviä metsästäjiä sekä satunnaisia kaskenviljelijöitä ilman vakituista asuinpaikkaa.