— Se on oikein sanottu, puuttui Klinga puheeseen. — Toivon, että te muutkin asetutte samalle kannalle, kun on lopullisesti päätettävä.
Taaskin aukeni tuvan ovi, ja Erkki Mulikka tuotiin kahleissa sisälle. Hänelläkin oli käsiraudat, jotka eivät nuorta miestä näkyneet paljon painavan. Kun hän astui ystävänsä luo, huudahti Martti:
— Kahleisiinko sinut pantiin, kuten murhamies! Luulen, että se on voudin kosto minulle eikä sinulle, vaikka sinä saat puolestani kärsiä.
— Ei näistä väliä, naurahti Mulikka. — Se osoittaa vain, että pitävät minua tavallista suuremmassa arvossa. Ei Räsäselle ole sitä kunniaa suotu, että koristettaisiin helyillä ja annettaisiin erityinen suojelusvartio, huomautti hän leikillisesti.
Näytti siltä kuin ei vankilan komento olisi nuorta sankaria painanut.
Stina oli heti huomannut Erkin tulon. Hänen silmänsä seurasivat uljasta nuorukaista. Peittääkseen hämmästystään otti hän isomman käärön ja antoi sen isälle lausuen lyhyesti jotain tuomisista, jättäen sitten isänsä Andersin kanssa keskustelemaan. Toinen käärö oli jäänyt Stinan käteen ja hän näytti olevan epätietoinen miten menettelisi.
Erkkikin huomasi tytön. Miehet olivat juuri kääntyneet keskustelemaan
Piikin asiasta, ja Klinga teki selkoa vankilanjohtajan vastauksesta.
Erkki näki tilaisuuden sopivaksi, vetäytyi hiukan syrjään ja lähestyi
tyttöä.
— Kiitän viimeisestä, lausui hän puoliääneen.
— Minä, minä… yritti tyttö sanoa, — minä unhotin antaa evästä mukaan. Kun kuulin, että sinä olet täällä, arvelin, että ehkä nytkin sitä tarvitset. Kas tässä, jos kelpaa. — Tytön silmät olivat maahan luotuina, kun hän jätti käärön suomalaiselle.
— Ellei olisi näitä helyjä käsissä, sanoi Erkki kilistäen rautojaan, maksaisin palkan kuten viimeksi erottaessa. — Hänen äänensä ei ollut enää kuiskausta.