Rakkaiksi olivat ne käyneet hänelle, jokaisen nappulan, jokaisen kolon ja korkeamman syyn tunsi Matti.
— Oliko se ystävä nyt jätettävä lahoomaan ja maatumaan? Sitä tuli
Matti väkisinkin miettineeksi.
Leena oli jo levolle mennyt ja oli juuri uneen vaipumaisillaan, kun
Matti tuli kotiin.
Kovasti teki hänen mieli paljastaa koko salaisuus vaimolleen, vaan pelkäsi että hän löisi koko asian leikiksi, joten jätti sen tuonnemmaksi.
Matti riisuutui ja meni levolle, eikä kauvan viipynyt ennenkuin nukkumatti oli molemmat vaippoihinsa tuudittanut. —
Matti oli taas siinä maailmassa, jossa omin silmin sai tutkia ja täydentää havaintojansa aijotusta sähkövalosta.
* * * * *
Kesä oli jo loppuun kulumaisillaan, elokuun kaihoava kuu katseli öisin autereiselta taivaalta. Syksyn läheneminen antoi hyvää kiirettä sähkövaloa perustavillekin. Mikäli työt valmistuivat, sikäli kasvoi kaupunkilaisten uteliaisuus siihen. Paljon siitä keskusteltiin ja paljon kirjoitettiin. Kukaan ei sitä unohtanut ystävälle kirjoittaessaan. —
Toisin oli Matin laita, ei hän "julkisesti" paljoa siitä puhunut. Keväinen uni oli kauheasti pettänyt hänet, syvä häpeän tunne painoi mieltä. Olihan tullut puhuttua uni Leenalle, ja hän oli sen puhunut kylällä. Ja se se juuri Mattia hävetti ja harmitti.
Arkipäivinä ei Matilla ollut aikaa katsella kaupungin ihmeitä, sillä satamassa lastaaminen ja lossaaminen vei kaiken ajan, tahtoipa viedä pyhätkin. Ja jos aikaa sattui olemaankin, käytti Matti sen parempiin tehtäviin.