Heikki alkoi oikein lämmitä, puristi Liisua lujemmin rintaansa vasten, veti hänen kätensä enemmän taakseen, niin että lämpöset henkäykset hivelivät kummankin kasvoja.
Suloiselta tuntui Liisustakin tanssiminen pitkästä aikaa. — Huono se viejä on, mutta meneehän se tässä — ajatteli Liisu, ja yhä notkeammaksi kävivät hänen jalkansa…
— Päästä nyt jo! — virkkoi Liisa, kun ei loppua näyttänyt ollenkaan tulevan.
— Kerta vielä ympäri — vastasi Heikki, ja aina lujemmin likisti
Liisua rintaansa.
— Älä siinä sutena häärää! — huusi Ville ja meni tanssijat seisottamaan.
— Mitä hittoa sinä siihen kuonosi kanssa tuppaat — mutisi Heikki suuttuneena.
— Kyllä sitä siinä sinulle on… eikä sitä yhteenmittaan niin kauvan.
Tulepas Liisa minun kanssani!
Mutta Liisa ei enää tullut, poistui nopeasti, hikisenä ja hengästyneenä kyökkiin. —
Oli enää viikko suuriin arpajaisiin, ja poikain tanssi kävi vielä jotenkin kankeasti. Käytännöllistä harjoitusta toisen sukupuolen kanssa olisi välttämättä tarvittu. Heikki siitä vähän maulle pääsi, mutta Kalle ja Jussi eivät ollenkaan sen suloa saaneet nauttia. Kaikeksi onneksi sattui sinä iltana olemaan tanssit maalla, muutamien kilometrien päässä kaupungista. Sinne päättivät pojat lähteä.
Kouluun olisi pitänyt myöskin mennä, mutta sitä ei muistettu — tai ei oltu muistavinaan — sillä se ei voinut kysymykseen tulla näin tähdellisien toimien sattuessa. Matkalle varustettiin, pistettiin joku naskalikin taskuun, siltävaralta, jos niinkuin sattuisi selkä vaaraan joutumaan ja lähdettiin miehissä matkalle.