— Näes kuinka tuolla yksi istuu käsi Maijan kaulalla. Ptyi, hävytön!
— Kuranssia, kuranssia, oikein tukkimiehen kuranssia!
— Annetaan niille kuuma löyly!
— Taikka kylmä kylpy!
— Sama se!
— Kuka käski syhymättä saunaan! Samassa töytäsi Kalle vahvan kumppaninsa kanssa miehiä, jotka horjuivat pari askelta taaksepäin.
— Älä suuhuni tule, kun et taskuunikaan mahdu, pöllö! — huusi muuan tukkimies ja potkasi Kallea selkään, niin että tämä kaatui naisineen lattialle.
Ville ja Heikki tulivat samassa, tanssittaen kauneita tyttäriä… Miehet kamppasivat… molemmat parit kaatua romahtivat edellisen päälle… Lamppu sammutettiin, ja täysinäinen vesisaavi kaadettiin keskelle kaatunutta kasaa… Syntyi hirveä meteli, naiset huusivat ja kirkuivat, pojat vihelsivät, ja miehet pitivät hirveätä rähinää. Lamppu lyötiin palasiksi. Kappaleet lentelivät sinne tänne, ja öljy rähjäsi vaatteita. Aseita heilui ilmassa, iskuja kuului, mutta ketä sattui, sitä ei lyöjä tiennyt… Pojat kimposivat likomärkinä ylös niin pian kuin pääsivät, naisistaan välittämättä, huitoivat terävillä naskaleillaan ympärilleen ja etsivät ovea… Se onnistui vihdoin, ja peljästyneen naisjoukon mukana pääsivät pimeässä ulos.
Siellä alkoi hurja pako, joka muuttui jännittäväksi kilpajuoksuksi, missä pakenevien nahka oli palkintona. Sitä kokivat edellä menijät säästää ja siksi paraansa panivat. Väli pysyi alussa tasaisena, muuttumattomana, mutta lopulta se — piteni.
Takaa-ajajain innostus loppui, yksi toisensa perään jäi hengästyneenä tielle; hurja joukko väheni vähenemistään, kunnes tuli niin pieneksi, ettei uskaltanut kaupunkilaisia seurata.