— Menen, ja isosti menenkin… sen saatte nähdä!… kehtaavatkin — —
Tuli väli-aika, ja pojat muitten mukana siirtyivät ulos.
Kun Heikin kiukku oli vähän lauhtunut, tehtiin vastaisen varalle uudet suunnitelmat:
— Kurkottelit Heikki liian korkealle, alempaa olisi pitänyt, vaikka sitä Lindin vanhaapiikaa.
Koko ajan siinä yksinään istui, ei kukaan kysynytkään. Sellaisia minäkin ennen — — vaan sinä kun julkeat heti ylemmille hyllyille mennä — puhui Ville opettavaisesti.
— Kuka sen tietää mikä niistä ylempi, mikä alempi — tiuskasi Heikki.
— Naamasta sen näkee.
— En minä naamaan… vaatteisiin katsoin.
— Silläpä sait pitkän nenän. Piiatkin ne jo hatussa ja silkissä kuhisevat.
— Kai, kai.