— Nyt se on tapahtuva, nyt tai ei koskaan — ajatteli Kalle — silmäili seinustalla olevia naisia ja viimein tanssijattarensa valitsi.
Se oli lyhyt, paksu ja pulleanaamainen piikatyttö, kauttaaltaan tanakkaa tekoa, syksyllä kaupunkiin muuttanut. Kallesta tuntui melkein liiankin helpolta tämän ensimäisen tehtävän suorittaminen, tyttö kun näytti niin simppeliltä, ja muutoin oli sen näkönen, että vannaan tulisi.
Hän läheni tyttöä, kumarsi ja sanoi: — saisko olla.
Tyttö ei vastannut mitään, vaan nousi ylös ja paiskasi suuren kämmenensä Kallen olalle. Kalle taas kiersi oikean käsivartensa tanssijattarensa vyötäisille ja vasemmalla tarttui ojennettuun käteen… Siinä he sitte soveliasta aikaa odottelivat —
Huimaa vauhtia pyörivät notkeat parit siitä ohi, silloin tällöin tönästen Kallea ja hänen kumppaniansa. Mutta ne eivät pienistä tuusteista olleet tietääkseenkään, puristivat lujemmin toisiaan ja oikein kaksinkertaisella voimalla varustautuivat uusia vastaan ottamaan. Sovelias hetki läheni, Kallen huulet lerpahtivat auki kuin riihenovi, punanen kieli pullahti alahuulelle; hän puristi vielä lujemmin tyttöänsä ja tahtiin päästyä alotti polkan.
Lattia oli tavattoman liukas, uudet puolianturat Kallen kengissä vielä liukkaammat, joten jalka ei tahtonut paikkaansa mitenkään pitää. Raskaalta ja sangen vaikealta tuntui muutenkin tanssi, kumppani kun oli niin pahuuksen lyhyt ja kankea, ettei vetämälläkään tahtonut perässä saada. Väkeä vielä oli niin paljon, ettei joukkoon mahtua tahtonut, ja joka hetki oli vaarassa jalkoihin sekaantua ja lattialle kompastua.
Kun Kalle oli kierroksen salin ympäri tehnyt ja toista alkoi, nousi silmiin kummallinen hämärä, jossa pienet, kirkkaat, tähden muotoiset pilkut ristiin rastiin leijailivat, seinät näyttivät pyörivän, lattia nousi ja laski, ja koko huone ihmisineen päivineen näytti maahan mullistuvan.
Kalle horjui… sai voimakkaan tuustin kylkeensä… kadotti tasapainonsa ja… kaatui aika läiskinällä naisensa kanssa lattialle.
Sitä seurasi toinen… ja vielä kolmas samallainen läiskäys, ja lattia näytti oikein urhojen kentältä.
Yleisö remahti nauruun kuin harakkaparvi ja tanssi hetkeksi häiriintyi. Vaan pian siitä kaatuneet "urhot" selvisivät ja jaloilleen pääsivät. Viimeisenä Kallen tanakka kumppani lattialla pyöritteli, ennenkuin paksun ruumiinsa pystyyn sai. Nauroi, kun muutkin nauroivat, katseli ympärilleen kuin puustapudonnut; vaan kun ei tanssittajaansa nähnyt, poistui omaan nurkkaansa. —