Timolta pääsi itku.
Poikien mielestä oli "tähtien katseleminen" mainiosti onnistunut. He yltyivät pilkkaamaan Timoa, että sellainen mammanpoikako se onkin, poruhärkä. Mutta Timo vetisteli vetistelemistään; eivät tahtoneet kyyneleet lähteissään pysyä, vaan valuivat alas poskille ja siitä tervatulle lattialle vierivät.
Nyt olisi Timo niin mielellään tahtonut olla isän luona kotona, pikkuveikkojen kanssa ehtoovirsiä laulamassa. Ja aina kun hän muisteli tätä, valtasi uusi itkunpuuskaus hänet ja nyyhkytys ravisteli olkapäitä myöten koko ruumista.
— Mitä joutavia sinä poika siinä tuherrat — huusi muuan pari vuotta talossa ollut ja nosti Timoa leuasta.
— Noo, ann' olla! — puolustelihe Timo ja irroitti käden leuastaan.
— Vai alat sinä kiukuttelemaan! — huusi poika ja antoi Timolle vahvan korvapuustin.
Uusi itkun tulva valtasi Timon. Hän ei yrittänytkään antaa samalla mitalla takaisin, vaan päätti heti paikalla jättää kasarmin ja lähteä kotiin.
Kruunun vaatteet myttäsi hän kaappiin, otti omansa päälle, eikä unohtanut omaa lusikkaansakaan, vaan pisti sen rintataskuunsa ja sanaa sanomatta painoi ulos ovesta.
Kukaan ei sanallakaan estänyt Timon menoa; rauhassa sai hän taivaltaa kotiinsa saakka. Isä otti poikansa avosylin vastaan ja pikkuveikot kerääntyivät Timon ympärille ja kyselivät ja tutkivat asioita jos jonkinlaisia. Lopuksi pistettiin lauluksi. Timon ääni helisi kaikkia muita kirkkaammin ja kauneimmin $a tuntui siltä kuin juhla olisi hänen mukanansa tupaan tullut.
* * * * *