Laulun jolinalla tulee väki taloon. Miehet paiskaavat lakkinsa orsien päihin ja naiset valuttavat huivinsa hartioille. Sanna lennättää pöydälle höyryävän soppavadin, johon puolitusinaa puulusikoita upotetaan ja kukkuralastissa palautetaan suuhun.
— Syötyä lähdemme kaikki metsään — sanoo isäntä, istuutuen pöydän päähän aterioimaan.
— Mitä metsässä?… Heinäaikana! — kysäsee vanhempi rengeistä.
— Sienestämään, ja oikein joukolla.
— Mitä hittoa se isäntä sienillä meinaa? — mokeltaa muuan, suu täynnä ruokaa.
— Ja meinataanko niitä oikein syödä? — ivailee Jussi.
— Jussia varten niitä pitäisi hakemaan lähteä — sanoo isäntä ja iskee toisille silmää.
— En pistä häntä suuhuni vaikka söisi minut.
— Kyllä tällainen vuosi opettaa syömään sieniäkin — muistuttaa isäntä valavana.
Kun päivällinen on syöty, ja muutama minuutti päälle levätty, herättelee isäntä väen ja niin sitä lähdetään metsään.